Ei kaunista

19.10.17 Esseen kirjoittaja: Linda Kivialho
Kirjapisteet: 2
Kirja: Itseluottamus
Kirjan kirjoittaja: Niko Leppänen & Makke Leppänen
Kategoriat: Johtaminen, Oppiva organisaatio

 

 

Nämä ovat taas vähän näitä aiheita, joista puhuminen aiheuttaa usein epämiellyttäviä tilanteita sille kuuntelevalle osapuolelle. Mutta ei kaiken tarvitse olla kaunista ja miellyttävää, eikä kaiken tarvitse olla osa menestystarinaa. En etsi enää ihmisistä kauneutta, vaan ainoastaan aitoutta. Embrace the ugly.

 

Noin neljä tai viisi vuotta sitten sairastuin autoimmuunisairauteen, jonka seurauksena en pystynyt kävelemään tai seisomaan puoleen vuoteen. Kuntoutus siitä kesti vuosia ja vaati enemmän työtä kuin olisin koskaan voinut kuvitella, enkä voi sanoa vieläkään olevani normaali, vaan jokaisena päivänä mietin ja työstän terveyttäni sekä sen kehittämistä, että ylläpitämistä. Yleensä terveys kantaa, mutta kyllä se joskus pettääkin. Kuitenkin diagnoosin saamisen jälkeen ensimmäinen vuosi oli ehdottomasti kaikista raskain, sillä huomasin, että olin ulkoistanut itsetuntoni täysin. En pystynyt enää suorittamaan elämää tavalla, johon olin tottunut. Tyylini oli ollut hyvin tyypillinen ei tartte auttaa –mentaliteetti. Minun arvoni muodostui siitä, mitä kaikkea saan aikaan. Muut tekevät mitä voivat, minä mitä haluan. Melko ylpeää, eikö? Yhtäkkiä kuitenkin olin tilanteessa, jossa en pystynyt tekemään yhtään mitään. Siis en yhtään mitään. Ollessani vuodepotilaana pitkiä aikoja, opettelin liikuttelemaan varpaitani irrallaan toisistaan, koska pelkkä tekemättömyys tuntui sietämättömältä. Mielessäni liikkui luonnollisesti useita erilaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Erityisesti pohdin sitä, että onko minulla arvoa, jos en tee mitään. Voin kertoa sen olevan yksi kipeimmistä kysymyksistä. Nyt minä tiedän, että totta kai minulla on arvo, mutta jos ei ole koskaan joutunut seisomaan kyseisen kysymyksen äärellä, ei siihen ole minkäänlaista todellista vastausta. Kuten sanoin, itsetuntoni ja omanarvontuntoni olivat hyvin paljon kiinni siitä, mihin minä pystyin, ei niinkään siinä, kuka oikeasti olen.

 

Kuunnellessani Niko Leppäsen puhetta lokakuun Prosemmassa, mietin vain, miten pyörätuoli ei oikeasti rajoita elämää. Puhuja oli pyörätuolistaan huolimatta pystynyt matkustamaan vapaasti ja onnistunut luomaan kävelykyvyn menetyksestä tuottavan bisneksen mentaalivalmennuksen kautta. Autoimmuunisairauteni sentään on tutkitusti eniten elämää rajoittava sairaus, uusimman tanskalaisen tutkimuksen mukaan. Minua ahdisti, mutta ymmärsin samalla täysin oman ajatteluni typeryyden. Eihän elämäntilanteita voi sillä tavalla verrata. Olin enemmän vihainen kuin iloinen toisen ihmisen onnistumisesta, mikä ei ole lainkaan tapaistani. Pidin tilanteessa itseäni inhimillisen heikkona. En kokenut reaktiostani minkäänlaista mieltä ylentävää tunnetta.

 

Prosemman jälkeen halusin ehdottomasti lukea Niko ja Makke Leppäsen kirjoittaman kirjan Itseluottamus, sillä olin vuosien ajan pohtinut kyseistä teemaa tavallaan samankaltaisesta näkökulmasta: näennäisesti ylitsepääsemättömien haasteiden kautta. Ulkoistetun itsetunnon teoria kuvaa sitä, kuinka kuvittelemme itseluottamuksemme tason olevan kytköksissä ulkoisiin olosuhteisiin tai suoritukseen. Myönteiset kokemukset vahvistavat itseluottamusta, kun taas kielteiset kokemukset heikentävät sitä. Tämän teorian mukaan minun itsetuntoni olisi suoraan kytköksissä siihen, minkälainen terveydentilani on milläkin hetkellä; jos en pysty suoriutumaan täydellisesti, itsetuntoni olisi matalalla. Kuulostaa aivan liian raadolliselta todellisuudelta elää.

 

Yritysmaailma on hyvin suorituskeskeinen, sillä useimmin käytetyin mittari menestyksen mittaamiseen on viivan alle jäävä tulos. Ei siis sinänsä ole mikään ihme, että ihmiset ovat tottuneet siihen, että oma itsetunto on kytköksissä siihen, minkälaista työtä tekee, jos tekee, tai minkälainen titteli rintaa koristaa. Usein kuitenkin mietin ihmisiä katsellessani ja kuunnellessani heidän menestystarinoitaan ja saavutuksiaan, että millä tavalla esimerkiksi paha sairastuminen vaikuttaisi heidän minäkuvaansa. En usko, että kovin moni ihminen edes ajattelee itseluottamuksensa rakennetta. Yleensähän ihmisen ei tarvitse, sillä on tietysti helpompaa elää kuplassa, jossa olet arvokas, kun teet työtä ja suoritat. Kuinka helppoa ja yksinkertaista.

 

Jäin kuitenkin pohtimaan itseluottamuksen rakenteen merkitystä siinä, kuinka ihminen selviää pahoista kriiseistä. Niko Leppänen kirjoittaa mm. mentaaliälyn merkityksestä, psykologisesta immuunijärjestelmästä ja vastoinkäymisistä vahvistumisesta. Tärkeitä pointteja, mutta en voinut olla kyseenalaistamatta sitä, minkälaisia tekijöitä tarvitaan, että vastoinkäymiset todellisuudessa vahvistavat ihmistä. En usko, että pelkkä mentaaliälyn kehittäminen riittää siihen, että pystyt kääntämään vastoinkäymiset voitoksi sen sijaan, että menisit totaalisesti rikki. Kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota siihen, että jokaisen kappaleen alussa pohjustuksena käytettiin sekä Maken että Nikon kertomuksia heidän yhteisestä kamppailustaan Nikon halvaantumisesta selviämisestä. He selvisivät siitä nimittäin yhdessä ja onnistuivat luomaan siitä tarinan pohjaksi omalle menestystarinalleen. Väittäisinkin, että tärkeämpää kuin itseluottamuksen perustuminen ns. oikeille asioille, on se, että sinulla on riittävä tuki pitämässä sinua pystyssä. Avaimet menestykseen pyörivät mielestäni enemmän sen ympärillä, minkälaisia ihmisiä on auttamassa sinua pystyyn sen jälkeen, kun olet kaatunut.

 

Tarkoitukseni ei ole vähätellä mentaaliälyn merkitystä elämässä ja menestyksessä, mutta yksilösuoriutuminen ja mielenhallinta ovat minusta ylikorostettuja tässä maailmassa suhteutettuna toisista välittämisen merkitykseen. Liian usein unohdamme luoda yhteyden toiseen ihmiseen haavoittuvaisuuden kautta keskittyessämme suorittamaan, lähinnä vain todistaaksemme olevamme olemassa. Menestyksen mittareita onkin erilaisia, eikä yksilösuorituksessa saavutettu voitto ole läheskään niitä tärkeimpiä.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (5 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Ei kaunista, 5.0 out of 5 based on 5 ratings Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

3 kommenttia to “Ei kaunista”

  1. Juho Vähätalo sanoo:

    Mielenkiintoista huomata, mistä eri näkökulmista me akatemialaiset tätä kirjaa tarkastellaan. Mullakin kirja luettuna ja sen pohjalta työstän omaa osiotani soluesseeseen.

    Syyskuun Prosemmassa kysyin Nikolta, että kannattaako valmentajan lopettaa pelaajien kehuminen, ettei pelaajat ulkoista itseluottamustaan kehuihin ja täten altistaa suorituksen onnistumisen riippuvaiseksi positiivisesta palautteesta. Nikon vastaus oli melko kantaaottamaton ja sanoikin, että kirjan tarkoitus ei ole kertoa faktoja vaan herättää ihminen pohtimaan ja antaa tukea yksilön ajatteluun.

    Jos tän kirjan lukeneita on enemmänkin, niin olisi mukava pitää aiheesta paja ennemmin tai myöhemmin. Aihe tuskin katoaa muodista ikinä.

    Koen oman itseluottamukseni hyvinkin luontaiseksi, mutta silti tunnistan paljon ulkoisia tekijöitä, joiden ajattelen vaikuttavan positiivisesti itseluottamukseeni. Kumpaan kategoriaan koet oman itseluottamuksesi kallistuvan nyt?
    Voisiko noista kahdesta kategoriasta olla välimuoto?

    VA:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VA:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
    • Linda Kivialho sanoo:

      Tosi innolla odotan kyllä teidän soluesseetä aiheesta! Pajakin kuulostaa hyvältä.

      Väittäisin, että jos ihmisen itseluottamus on ulkoistettua, voit kehua häntä niin paljon kuin ehdit, mutta sillä ei ole mitään todellista vaikutusta, sillä se on kuin pohjaton kaivo. Mutta jos itseluottamus on sisäistä, kehut usein vain vahvistavat ihmisen voimaa toimia omana itsenään. Sehän taas on hirveän hyvä asia.

      Koen oman itseluottamukseni tosi oudoksi sekasikiöksi nykyään, ja ehkä vähän sellaiseksi melko merkityksettömäksi tekijäksi. En enää mieti oikeastaan itseäni siitä näkökulmasta, vaan enemmänkin sitä miksi teen asioita mitä teen. Jos sinulla on syy, merkitys, oma Why, miksi toimii kuten toimii, ei sinänsä oma itseluottamus ole enää avain pakoon. Ulkoiset tekijät on kivoja, sillä kyllähän onnistumisesta saa iloa ja palaute lämmittää mieltä, mutta en kyllä enää liitä sitä millään tavalla siihen mitä teen. Otan kyllä siis rakentavaa palautetta toimintatavoistani mielelläni vastaan, mutta ei mikään vaikuta siihen, mihin tähtään omalla toiminnallani, vaikka kehitänkin itseäni palautteen pohjalta. En voi myöskään käyttää epävarmuutta syynä sille, että olisin vaikka hiljaa tilanteissa, joissa puhuminen on epämukavaa, kun siihen on jokin oikea syy, joka liittyy siihen omaan miksi-kysymykseeni. Ehkä joku voisi sanoa itseluottamukseni olevan luontaista, kun minua tarkastelee ulkoapäin, mutta en koe sitä yhtään sillä tavalla itseni sisällä ja usein piinaankin itseäni jälkikäteen siitä mitä tuli sanottua ja tehtyä. Toisaalta taas myös kirjassa väitetään, että kyky kestää epävarmuutta on itseluottamusta, mutta jos minulta kysytään, niin se on vain sitä, että kipukynnyksesi on korkea. 😀

      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Kirjalukulistalle uusi kirja, kiitos tästä. Herätti ajattelemaan. Ja rohkea avaus esseen taustoitukseen. Itseluottamuksesta tai pikemminkin sen puutteesta ei ole helppo puhua. Toisilla ihmisillä tuntuu olevan roppakaupalla itseluottamusta ja toiset taas rakentavat itseluottamuksensa päivittäin pienistä palasista. Ulkoiset odotukset yksilöä ja tekemisiä kohtaan ovat välillä raadollisia ja jos itseluottamusta ei löydy niin helposti kritiikin alla musertuu. Oma itseluottamukseni on hyvinkin tuuliviirimäinen ja kulkee päivän moodin mukaan. Olenkin kiinnittänyt tähän paljon huomiota ja yrittänyt opetella sen vahvistamista, koska näinhän se on, että itse itseesi sun on luotettava, aina ja kaikissa tilanteissa. Toki kehut ja positiiviset palautteet saa tuntua hyvältä ja nehän juuri tätä omaa itseluottamusta rakentaa, mutta niiden varaan ei voi kokonaan tukeutua. Ja kritiikki sekä rakentava palaute on osattava ottaa kehittävänä tai sitten aiheeton kritiikki osattava sivuuttaa.
    Tsemppiä sulle haasteisiin ja oman itsensä kehittämiseen. Itsensä kehittäminen on elämän mittainen taival, mutta antoisa.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!