Sukupolvi jota itse edustan, tuskin muistaa prinsessa Dianasta paljoakaan. Mitä todennäköisimmin useimmat tietävät vain kertomuksen traagisesta kuolemasta, joka oli osittain seurausta median vainoamisesta. Verrattain nuorena tapahtunut tapaturmainen kuolema on yleisestikin päällimmäisin asia mikä Walesin prinsessasta muistetaan. Dianan tarina kuitenkin menee paljon julkikuvaa syvemmälle, ja antaa aihetta ajatella monia asioita.

Perinteiseen britannialaiseen monarkistityyliin kuuluu tietynlainen vanhoillisuus ja perinteiden kunnioittaminen. Tämä näkyy esimerkiksi pukeutumisessa ja julkisesti esiinnyttäessä jäpityksenä sekä julkisissa lausunnoissa käytettävässä kielessä. Oikeastaan kaikessa mitä Britannian kuninkaalliset tekevät näkyy vahvasti pitkät perinteet ja niiden täysiverinen kunnioittaminen. Hyvänä esimerkkinä Dianan tapauksessa oli se, että tuohon aikaan häntä tuskin olisi hyväksytty kuninkaalliseen perheeseen, ellei hän itse olisi ollut myös aatelista sukua. Näin 90-luvun suomalaisena tuntuu aivan absurdilta ajatella edes koko käsitettä aatelinen, mutta ajat muuttuvat ja kulttuureissamme on vahva ero tässä kohtaa.

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin tarinassa on tiettyjä asioita mitkä aiheuttavat hämmästystä vielä tänäkin päivänä, kuningashuoneen vanhoillisuudesta huolimatta. Esimerkiksi se, että Diana oli vain 19 vuotias mennessään kihloihin, silloin 33 vuotiaan Charlesin kanssa, herätti itsessäni kummastusta. Enkä varmasti ole ainut, tuolloin 80-luvun Britanniassa ikäero lienee ollut myös esillä. Toisaalta ihmetystä aiheuttivat myös asiat, jotka lienevät olleet kohtuullisen normaaleja tuohon aikaan. Muun muassa se, että Diana oli ”säästänyt” itseään avioliittoa varten, asia jota nykypäivänä ei enään länsimaissa tapahdu. Ja vastaavasti samaan aikaan Charles oli elänyt huoletonta aikamiespojan elämää yli 30 vuotiaaksi saakka. Osittain tässä asetelmassa näkyy vanhoillisuuden mukanaan tuoma miehen ja naisen eriarvoisuus. Dianaa pidettiin kuningasperheessä hyvänä prinsessakandidaattina osittain juuri siksi, että hänen menneisyydestään ei löytynyt juurikaan törkyä jota media olisi voinut kaivaa esille.

Sen lisäksi, että Diana oli puhdas pulmunen aikaisemman elämänsä osalta, hänestä pidettiin perheessä, sillä hän oli nuori eli hyvässä iässä jälkikasvun hankkimista ajatellen. Näistä seikoista voi päätellä, sekä yleisesti on keskusteltu, että Charlesin ja Dianan liitto oli vailla aitoa rakkautta, ja kihlaus sekä naimisiin meno olivat lähinnä rationaalisia päätöksiä suvun jatkamisen kannalta. Järkeen perustuva liitto on täysin järjen vastainen konsepti. Nykyään ihmiset vaihtavat kumppania todella kevyinkin perustein, mutta vielä tuolloin oli yleisempää pysytellä yhdessä saman ihmisen kanssa suuremmistakin vaikeuksista huolimatta.

Dianan ja Charlesin ero oli tuohon maailman aikaan koko Britanniaa koskettava uutinen, ja isosti esillä mediassa. Onhan se ymmärrettävää, sillä avioero oli ylipäätään paljon harvinaisempaa kuin nykyään. Puhumattakaan siitä, että kyseinen ”katastrofi” koetteli kuningasperhettä. Päätöksen luulisi olleen helppo ottaen huomioon rakkaudettoman avioliiton, mutta jälkipyykki ja eron tuoma negatiivinen julkisuus eivät olleet niinkään yksiselitteinen asia. Median edustajat olivat olleet erittäin kiinnostuneita Dianan elämästä siitä lähtien kun hänet yhdistettiin prinssi Charlesiin. Jo ennen kihlausta media piiritti tulevaa prinsessaa miltei sairaalloisella tavalla, vaikeuttaen hänen päivittäistä elämäänsä. Tämä samainen sairaanloinen kiinnostus heräsi uuteen liekkiin parin erottua vuonna 1996, ja lopulta silloisen median hiillostus oli osasyynä prinsessa Dianan ennenaikaiseen kuolemaan vasta 36 vuoden iässä. On mielenkiintoista pohtia, millainen mediamylläkkä olisi 2000-luvulla somen kulta-aikana Dianaa vainonnut. Olisivatko perinteiset paparazzit ahdistelleet prinsessaa, vai olisiko kaikki ollut avoimesti jo valmiiksi Instagramisa tai Facebookissa kaiken kansan ihmeteltävänä, eikä olisi ollut jäätävää tarvetta päästä tunkeutumana julkisuuden henkilön yksityiselämään?