Blogiessee: TABU!

07.11.18 Esseen kirjoittaja: Katja Rämö
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Luovat tuotteet ja liiketoimintamallit, Oppiva organisaatio

Kirjoittelin tuossa pitkää esseetä aiheesta kannabis ja sen laillistaminen. Aihe on kiinnostava ja innostava, sillä liiketoiminnallisesta näkökulmasta se on tulevaisuutta. Pitää osata katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, jos haluaa tehdä jotain mullistavaa.

Mietiskelin pitkään, voinko oikeasti kirjoittaa tästä aiheesta julkisesti. Suomen rikoslain silmissä, kun kannabiksen käyttö on vielä toistaiseksi rangaistava teko. Omasta suhtautumisestani kyseiseen päihteeseen (huom. ei huume, vaan päihde) en ole missään julkisesti aiemmin puhunut tai kirjoittanut, enkä varsinaisesti nytkään älyttömän avoimesti siitä avaudu. Silti on pakko vielä ennen julkaisua konsultoida tiimivalmentajaa siitä, voinko julkaista esseen julkisesti vai pelkästään akatemian sisällä.

Kuitenkin voisin kuvitella, että jos joku minulle tuntematon ihminen lukee kirjoittamani, saa siitä hyvin nopeasti selkeän kuvan, mitä mieltä olen asiasta. Se ei silti oikeuta ketään leimaamaan minua huumeidenkäyttäjäksi, hipiksi, narkomaaniksi tai mihinkään muuhun ikävään leimaan. Valitettavan usein kapeakatseiset ja konservatiiviset ihmiset tätä ärsyttävää leimaamista kuitenkin harrastavat.

Sanotaanko näin, että kannabis on hyvä esimerkki Suomessa vallitsevista tabuista. Julkista keskustelua vältetään kuin ruttoa, ja asiassa ei koskaan edetä mihinkään, jos nykytilanne pysyy entisellään. Uskoisin, että jokaisella vähänkään asiaan perehtyneellä on asiaan mielipide, mutta sitä ei uskalleta juurikin tämän leimautumisen pelosta kertoa julkisesti. Suomen tämänhetkinen voimassa oleva rikoslaki tekee siitä tabun, koska annamme sen tehdä niin. Uhrittoman rikoksen puolustuspuheissa on pakko olla kansalaistottelemattomuutta!

Miksi teemme asioista tabuja?

Jotkin aiheet vain ovat herkempiä kuin toiset, ihan niin kuin ihmisetkin. Silti, sananvapauden ja tasa-arvon aikana jokaisella pitäisi olla oikeus kertoa mielipiteensä julkisesti, oli aihe mikä hyvänsä. Miksi emme kehtaa tai uskalla?

Tietysti rajoja pitää vetää, varsinkin jos puhutaan aiheista, jotka koskevat jotain tiettyjä vähemmistöjä tai ihmisryhmiä. Kaikkien pitäisi ymmärtää, missä menee toisen ihmisen loukkaamisen ja jopa rasistisen tai vihapuheen raja. Mutta kun ei valitettavasti aina ymmärrä..

Kuka päättää, mikä on tabu ja mikä ei?

Me. Me ihmiset. Me toistemme kanssa keskustelevat ja vuorovaikuttavat ihmiset. Tabut ja kiellot tulevat meille osittain perintönä aiemmilta sukupolvilta. Ajat muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ja totta kai tässäkin asiassa on menty eteenpäin. Ei olisi voinut kuvitellakaan vielä 30 vuotta sitten, että joku kehtaa vittu kiroilla julkisissa korkeakouluesseissä, saati kirjoittaa vapaasti sellaisista aiheista kuten esimerkiksi homoseksuaalisuus, rasismi, valta ja vallankäyttö, korruptio tai vaikka nyt huumausaineiksi rikoslain mukaan luokiteltujen aineiden puolustaminen.

Miten pääsemme tabuista eroon?

Omasta mielestäni rohkeudella ja toisten ihmisten kunnioittamisella. Mistä tahansa aiheesta pitää pystyä puhumaan avoimesti ja rakentavasti, kunhan vain muistamme kunnioittaa toisiamme ja toistemme mielipiteitä, silloinkin, kun ne ovat omasta (ja mahdollisesti tieteen ja tilastotieteen) mielestä vääriä.

 

Teksti julkaistu Römpsälä-blogissa 19.10.2018

www.rompsala.wordpress.com

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!