Ajattelin viimeistellä kevään esseeurakkani pienen kevätmotorolan merkeissä. Haluan painottaa näkemyksiäni tiimimme, Hurman, toimintaan: Mikä meni hyvin? Mikä meni huonosti? Mitä opimme? Mitä viemme käytäntöön?
Hurmalla on ollut aikamoinen kevät. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta silti tuntuu kuin aika ei riittäisi kaikkeen. Väsymyksen takia on ihana saada vähän kesälomaa, mutta toisaalta ei haluaisi jättää asioita odottamaan syksyä. Kun koko kevät on painettu sata lasissa, tuntuu suorastaan absurdilta, että kohta ei välttämättä tarvitsisi tehdä mitään. Olen ilmoittautunut yhdelle verkkokurssille kesäksi, ja on minulla pari projektiakin suunnitelmissa, niin että ei tästä kesästäkään ihan toimeton pitäisi tulla. Kun kuitenkin kaikki pajat, viikkopalaverit ja muut yhteiset asiat jäävät pariksi kuukaudeksi kokonaan pois, voi olla, että syksyllä tuntuu vähän oudoltakin aloittaa taas.
No, mikä Hurman keväässä on sitten mennyt hyvin? Ensinnäkin, tiimimme on mielestäni ihan huikea. Meillä on monta todella temperamenttista ja vahvatahtoista ihmistä, mutta toisaalta myös rauhallisempia, sovittelevampia persoonia. Meillä on hauskaa yhdessä, mutta osaamme myös tehdä tosissaan hommia. Projektimme ovat olleet todella onnistuneita, ja olemme oppineet jos jonkinlaisia tietoja ja taitoja niitä tehdessämme. Olemme pysyneet suhteellisen hyvin yhdessä sovituissa deadlineissa ja säännöissä, ja uskon, että pienellä harjoittelulla olemme kohta ihan mestareita itsemme johtamisessa. Alun kompastelujen kautta olemme totutelleet puhumaan tunteistamme ja antamaan palautetta, vaikka näissäkin on vielä harjoiteltavaa. Kaiken kaikkiaan meistä on jo tämän puolen vuoden aikana kasvanut hyvä tiimi, mikä alkuvaiheessa tuntui varmasti monen mielestä liiankin suurelta haasteelta. Huipputiimivaiheeseen on vielä rutkasti matkaa, mutta sitä kohti me kaikki varmasti haluamme pyrkiä!
On vaikea sanoa, mikä Hurmalla olisi mennyt huonosti. Kaikista kompastuskivistä ja vaikeuksista olemme oppineet jotakin, enkä tiedä, onko mitään, mikä olisi ollut vain ja ainoastaan huonoa. Oikeastaan ainoa asia, jossa olisimme voineet olla nopeampia ja parempia, on itsensä johtaminen ja asioiden priorisoiminen. Yritystä perustaessamme käytimme kokonaisia pajoja sellaisten asioiden vatvomiseen, jotka nyt hoitaisimme tunnissa. Meistä varmasti kaikki on laiminlyönyt tai jättänyt viimetinkaan asioita, jotka jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut hoitaa nopeasti alta pois ennen raskaampia töitä. Uskon kuitenkin, että jokainen Proakatemian tiimi on tehnyt tietämättään samanlaisia päätöksiä kuin me. Kun perustaa ns. kylmiltään yrityksen, saattaa olla todella innostunut sellaisista asioista, jotka eivät ole tärkeysjärjestyksessä edes viiden ensimmäisen joukossa. Ja se on ihan okei. Sanon aina, että Proakatemia on ihana siitä, että siellä voi tehdä kaikkea sitä, mitä ”oikeassakin elämässä”, mutta pienemmillä riskeillä. Tällä tarkoitan sitä, että Proakatemialla on niin vahva joukko ihmisiä, jotka osaavat ja haluavatkin auttaa, ja jotka ovat todennäköisesti tehneet kaikki samat virheet kuin minä. On ihanaa, kun ei tarvitse yksin tehdä päätöksiä asioista, joista ei tiedä mitään, vaan voi aina kysyä apua kaikkeen ja olla varma siitä, että jonkinlaista apua saa aina. Jos olisimme tajunneet tämän jo Hurmaa perustaessamme, olisimme ehkä välttyneet joiltakin kömmähdyksiltämme ja päässeet nopeammin alkuun ”oikean” liiketoiminnan pyörittämisessä. Mutta toisaalta, meillä on ollut aika hauskaa nauraessamme omille, puolen vuoden takaisille pikku ongelmillemme.
Mitä opimme kevään aikana? Huh, en tiedä, mistä aloittaa. Opimme, millaista on, kun ei uskalla sanoa ääneen, mitä oikeasti ajattelee. Opimme pyytämään anteeksi, kun puhumme toistemme päälle. Opimme sen, että kaikki pakolliset koulutyöt kannattaisi aina tehdä hyvissä ajoin pois alta. Opimme keittämään kahvia Akatemian kahvinkeittimellä. Opimme, että projekteista pitää aina tehdä sopimukset, ja sopimuksia tulee aina allekirjoittaa kaksi. Opimme, että ikinä ei kannata jättää asiakkaalle soittopyyntöä: hän ei kuitenkaan soita takaisin. Opimme nauramaan, kun joku pahoittaa mielensä tyhmistä asioista. Opimme lukemaan ja tuntemaan toisiamme hieman paremmin niin, että kommunikointi on kaikkien kesken nyt helpompaa. Opimme, että ei kannata stressata asioita, jotka eivät vielä ole tapahtuneet. Opimme, että turhista asioista ei kannata tehdä mörköjä silloin, kun on tärkeämpiäkin asioita huolehdittavana. Opimme, että meidän tulee näkyä ja kuulua Akatemialla, jos haluamme, että meidät tunnetaan. Opimme nauramaan yhdessä hassuille jutuille ja itkemään toistemme edessä, jos siltä tuntuu. Ja ennen kaikkea: opimme, että vaatii vielä paljon enemmän aikaa, jotta oppisimme olemaan nimemme arvoisia Hurmapäitä.
Uskon, että käytäntöön viemme kaikki juuri mainitsemani opit. Tähän mennessä olemme ymmärtäneet, että asioihin pitää tarttua, jos niiden haluaa kehittyvän. Ei auta, että asioita vatvoo, tai että niiden merkityksen ymmärtää. Jos jotakin pitää tehdä, se tehdään saman tien, ettei se unohdu. Sotku-valmentaja vieraili taannoin pajassamme ja opetti meille kultaakin kalliimman tavan ottaa asiat käytäntöön: jos jotakin tehdä, kysytään ääneen, kuka asiasta ottaa vastuun, ja koska se on hoidettu. Näin mikään ei jää roikkumaan, vaan kaikki tehtävät asiat tulee tehtyä ajallaan.
Aikamoinen ralli tämä kevät. On itketty, naurettu, kiroiltu ja vekkuloitu. On tehty töitä, löhöilty ja juhlittu. On oltu ihan helkkarin pihalla, ja sitten hypitty ilosta, kun ollaan vihdoin ymmärretty. Liian paljon on tehty yksin, mutta kuitenkin onneksi enimmäkseen yhdessä. Ja se minun mielestäni onkin ollut parasta: meistä on tullut me, enkä malta odottaa, että syksy alkaa ja pääsemme tekemään vielä enemmän mielettömiä asioita yhdessä.