Blogiessee: Motivaation salaisuus

03.05.18 Esseen kirjoittaja: Jenni Peräinen
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Johtaminen, Uncategorized, Oppiva organisaatio

Mel Robbins kertoo videolla “The Secret of Self-Motivation”, kuinka jokainen voi kasvattaa oman motivaation määrää elämässä. Videolla hän kertoo myös oman kokemuksensa kautta löytämästään keinosta, jolla on mahdollista löytää enemmän motivaatiota tekemiseen sekä kyseenalaistaa huonojen tapojen olemassaoloa.

Aivot suojelevat meitä kaikelta muutokselta, epävarmoilta ja vierailta asioilta, koska ne yrittävät pitää meidät elossa. Jos haluaa ryhtyä kokeilemaan jotain uutta ja vierasta, aivot lähettävät yleensä jossain vaiheessa suojelumekanismin tavoin signaalia epäilemisestä ja epäröinnistä. Tämä on aivojen tapa suojella meitä kaikelta tuntemattomalta ja vaaralliselta, ja se tekee entistä vaikeammaksi uusien asioiden aloittamisen ja kokeilun. Kun tällaisen suojelumekanismin tunnistaa, on mahdollista vaikuttaa siihen itse, ennen kuin pelko ja epäröinti ottaa tilanteessa vallan.

Robbins kertoo kuinka pienten asioiden tekeminen on se vaikein, mutta tärkein asia tehdä motivaation kasvattamisen kannalta. Kun lähtee pienistä asioista liikkeelle, ja ottaa pienistä asioista suoriutumisen tavaksi, on mahdollista suoriutua isommistakin haasteista. Ongelmien tai haasteiden ratkaiseminen jos mikä lisää motivaatiota.

Epäröinnin ääni ja sisäinen itsensä epäily tulisi Robbinsin mukaan saada loppumaan kokonaan, tai edes rajoittaa sen määrä minimiin, jotta uusien asioiden kokeileminen on mahdollista. Mikään ei ole niin tehokas keino jarruttaa vauhtia unelmien saavuttamisessa, kuin oma pää, joka epäilee joka ikistä liikettä tai yritystä tehdä tavoittelemia uusia ja tuntemattomia asioita.

Robbins mainitsee videolla myös, että on erityisen tärkeää osata hallita itseään silloin, kun päätös tulee tehdä tunteiden ryöpytessä. Hätiköidysti tokaistun vastauksen sijaan tilanteessa voi päättää, että ei anna tunteiden vaikuttaa omaan ajattelutapaan, vaan tavallaan sulkee tilanteessa tunteet muualle. Esimerkkejä tällaisista ajatuksia sumentavista tunnetiloista ovat mm. pelko, ahdistus, kateellisuus tai häpeä. Edellä mainittujen tunteiden osuessa kohdalle, olisi hyvä pitää mieli avoimena, eikä antaa pään sisäisen tunnetilan vaikuttaa kykyyn ajatella tai kommunikoida.

On helppoa antaa tunteiden vaikuttaa omaan ajatteluun, ja pitää esimerkiksi pelkoa tekosyynä sille, ettei kykene suoriutumaan jostain tehtävästä, tai valitsee terveellisen ruoan sijasta roskaruokaa, pelon tai vaikkapa ahdistuksen varjolla. Kun oppii taidon havaitsemaan tunnetilat ajoissa sekä ulkoistamaan tunteet omasta mielestään, saa myös mitä varmimmin enemmän asioita aikaiseksi.

Teemme jokainen päivä koko ajan päätöksiä, jotka vaikuttavat elämäämme tulevaisuudessa. Yleensä huono tilanne esimerkiksi terveydessä, johtuu menneisyydessä tehdyistä huonoista valinnoista, esimerkiksi epäterveellisesti syöminen tai liikkumattomuus. Sitten ihmetellään miten tähän pisteeseen on jouduttu, ja miten edelliseen parempaan lopputulokseen päästäisiin, ja saataisiin kurottua välimatkaa kiinni kohti parempaa minää.

Knowledge-Action gap

Robbins sanoo tärkeimmäksi asiaksi olevan, että tekee niitä pieniä asioita, johon pystyy, kuten menee lenkille, syö terveellisesti tai tekee ruokaa lapsille. Jos elämässä haluaa tehdä jonkun muutoksen, aivot rupeavat keksimään keinoja saavuttaa tavoite. Erityisen tärkeää on huomata tuo tieto, jota aivot viestittävät, ja muuttaa se toiminnaksi. Robbinsin mielestä on tärkeä taito osata siirtää tieto toiminnaksi, koska muuten tiedon huomaamisesta ja tunnistamisesta ei ole hyötyä, ellei siitä aiheudu suoranaista toimintaa.

Viiden sekunnin sääntö

Mel Robbins neuvoo laskemaan takaperin viidestä yhteen sellaisissa esimerkiksi tavallisen arkisissa tilanteissa, joissa itse toivoo syntyvän muutosta. Tämä viiden sekunnin sääntö häiritsee tapakierrettä, ja saa kyseenalaistamaan kaikkien tapojen olemassaoloa ja tärkeyttä. Esimerkiksi huonon tavan yllättäessä, laskemalla takaperin viidestä yhteen, aktivoituu se osa (tyvitumake) aivoissa, joka käsittelee tunteita, ajattelua ja uuden oppimista. Viiden sekunnin aikaikkuna on tehokas keino muuttaa tapojaan paremmiksi, ja muuttaa ideat toiminnaksi. On tärkeää tehdä päätös ennen viiden sekunnin aikaikkunan päättymistä, koska viiden sekunnin ”harkinta-ajan” jälkeen aivot alkavat tuottaa empiviä ajatuksia, ja pitävät näin ihmisen helpommin kiinni vanhoissa tavoissa ja rutiineissa, kuten esimerkiksi aamulla mukavassa sängyssä torkuttamassa. Päivän päätökset alkavat aamulla jo torkuttaessa, ja voit valita jatkatko torkutuskierteessä, vai muutatko tämän huonon tapasi, ja samalla koko elämäsi.

 

Lähde: ”The Secret to Self-Motivation”

Julkaistu blogissa 3.5.2018: http://elamaaspektrinlapi.blogspot.fi/2018/05/motivaation-salaisuus.html

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!