Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Me emme halua myydä turhakkeita



Kirjoittanut: Anni Minkkinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Me emme halua myydä turhakkeita

Julkaistu Showroomin blogissa 13.12.18

 

 

Näin vuoden lopussa on jälleen tullut aika tarkastella meidän ihmisten kuluttamista ja valita vuoden turhake. Suomen Luonnon toimitus valitsi noin 500 ehdokkaan joukosta odotetusti vuoden turhakkeeksi pikamuodin. Toimitus valitsee aina vuosittain jonkun asian, jonka kokee turhaksi ympäristöä kuluttavaksi asiaksi.

 

Pikamuotiketjut ja vaatteiden nopea tuotanto on alkanut 90-luvun lopulta ja se on kiihtynyt tähän päivään saakka liian kovaa tahtia. Ihmiset ostavat halpojen hintojen innostamana itselleen sellaisia vaatteita, jotka ovat tehty halvalla ja nopeasti. Tällaiset tuotteet eivät yleensä ole pitkäikäisiä eivätkä laadukkaita, pikamuotivaatteita saatetaan käyttää vain pari kertaa ja sen jälkeen ne päätyvät kuormittamaan luontoa jätteenä. Maapallolla päätyy joka sekunti vähintään kuorma-autollinen vähälle käytölle jäänyttä vaatetekstiiliä kaatopaikalle tai polttoon jätteenkäsittelylaitoksille.

 

Me emme halua myydä tällaisia turhakkeita, vaan toivomme, että Showroomilta ostettaisiin harkiten pitkäikäisiä elinkumppaneita. Emme tarjoakaan pikamuotia, vaan suomalaista suunnittelua ja osaamista kotimaisilta merkeiltä. Suurin osa meillä olevista brändeistä on pieniä toimijoita, joiden mallistot ovat rajattuja, eivätkä sarjatuotannolla tuotettuja kestämättömiä kertakäyttövaatteita. Suomen Luonnon toimitus suosittelee välttämään halpaa hintaa. Se on aina merkki siitä, että joku asia on jätetty huomioimatta. Joko vaatteen tekijälle ei ole maksettu tarpeeksi, materiaaliin ei ole panostettu tarpeeksi tai jotain muuta osa-aluetta ei ole huomioitu tarpeeksi. Saamme kuulla usein, että suomalainen muoti on kallista. Tämä ei ole totta, vaan pikamuoti on liian halpaa.

 

Meillä myytävät vaatteet on tarkoitettu kestämään aikaa ja käyttöä. Vaatteet on ommeltu huolella ja materiaaleiksi on valittu laadukkaita ja kestäviä kankaita. Vaatteen tekijä on saanut työstään hänelle kuuluvan korvauksen ja tuotantoketju on läpinäkyvä. Me emme Showroomilla tarjoa lähtökohtaisesti alennuksia tai ota osaa erilaisiin alennusmyynteihin, sillä emme halua kannustaa turhaan kuluttamiseen. Esimerkiksi Black Friday -päivänä meiltä ei saanut tähän kulutushysteriaan pohjautuvaan päivään tyypillistä alennusta, vaan me lahjoitimme sen päivän myynneistä 10 prosenttia vähävaraisten perheiden joululahjoihin. Se kymmenen prosenttia oli meidän lahjamme niille, jotka sen tarvitsevat. Haluaisimme, että kaikilla olisi mahdollisuus kestäviin ja laadukkaisiin vaatteisiin, jotka olevat myös ympäristölle parempi valinta. Sen takia järjestämme välillä tällaisia pieniä tempauksia. Saatamme joskus tarjota pientä alennusta tuotteista kiitokseksi asiakkaillemme, alennus on silloin lahja, jonka haluamme antaa. Esimerkiksi kymmenen prosenttia pois hinnasta voi olla pienituloiselle tai opiskelijalle suuri ilo meidän tuotteistamme. Emme kuitenkaan halua tarjota älyttömiä alennuksia, sillä silloin tekisimme hallaa useille. Jos järjestäisimme jatkuvasti erilaisia suuria alennusmyyntejä, ruokkisimme mahdollisesti paitsi ylenpalttista kuluttamista, mutta myös ottaisimme pois jostain tärkeästä – brändeiltä, vaatteen suunnittelijalta, vaatteen valmistajalta tai meidän omasta toimeentulostamme.

 

Toivomme Showroomilla, että vaatteita ostettaisiin harkiten ja tarpeeseen. Että vaatteen materiaaleihin, laatuun ja valmistusoloihin oltaisiin perehdytty. Ja että mietittäisiin, keneltä tuotteen ostaa. Aina kun ostat pieneltä paikalliselta toimijalta, joku oikea ihminen tekee pienen voitontanssin ja on aidosti iloinen valinnastasi tukea häntä. Ehkä yrittäjä, jonka kivijalkaliikkeestä tuotteen ostit, tai tuotteen suunnittelija tai valmistaja, joka käsityönä on sinulle tuotteen valmistanut. Samalla kun sait itsellesi ehkä tulevaisuutesi luottovaatteen, saatoit pelastaa jonkun päivän ja tuit suomalaista työtä. Silloin jokaisella ostolla on merkitys – suosi paikallista ja suomalaista, kunnioita luontoa ja ympäristöä harkitsemalla ostopäätöksiäsi. Ei tehdä vaatteista turhakkeita, vaan käytetään ja rakastetaan niitä pitkään. <3

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close