Tampere
28 Mar, Thursday
7° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Kuka pilasi yrittäjyyden maineen?



Kirjoittanut: Marianne Murto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yrittäjyys on yhteiskunnan kantava voima – työpaikkojen luoja ja verorahojen maksaja. Miksi Suomessa yrittäjyydellä on kuitenkin aavistuksen negatiivinen kaiku ja sen ajatellaan olevan byrokraattista, epävarmaa ja jo ajatuksena lähes tuhoon tuomittu. Yhä harvempi suomalaisnuori pitää yrittäjyyttä varteen otettavana vaihtoehtona työllistymistä ajatellessaan. Ovatko maineen tuhrineet yrittäjät itse, media, poliitikot vai mikä?

Tuomas Enbuske kirjoittaa kolumnissaan humoristisen provosoivaan sävyyn suomalaisten yrittäjien mentaliteetista. Hänen mukaansa he ovat itse niitä, jotka ajattelevat yhteiskunnan tekevän kaikesta heille vaikeaa ja byrokraattista – valoisamman tulevaisuuden haaveet voi unohtaa jo ennen niiden syntymistä. Meillä suomalaisilla on tapana ulkoistaa syyt omaan yrittämättä jättämiseemme – ihan elämässä yleisesti, mutta erityisesti työelämässä. Syy voi olla epäonnistumisen pelko, huono poliittinen ilmapiiri, riskialtis maailmantilanne ja kerta kaikkiaan liian vähäinen tuki yhteiskunnalta sekä Suomen kaikkien aikojen pahin vastus eli Sipilän hallitus. Aina kun löytyy joku syypää siihen miksi ei itse tee asioita, voi rauhassa jatkaa kaakaonsa siemailua kotisohvalla, ulkomaailmaa paossa ja naureskella niille, jotka epäonnistuvat yrittäessään. ”Tiesihän tuon jo alusta alkaen, ei täällä mitään kannata yrittää.”. Silloin lopputuloksella ei ole väliä, koska tietää olleensa oikeassa yhdessä asiassa: ei kannata yrittää. Kyllä se Suomen valtio vie kaiken minkä eteen ehdit raataa elämäsi aikana. Selkänahastasi revitään tämän yhteiskunnan ylläpito samalla, kun itse elät kädestä suuhun. Pieni uutisvinkki tähän väliin: näin toimii kaikki hyvinvointiyhteiskunnat, niin ne rahoitetaan. Tarkoitan verotusta, sillä selkänahasta repiminen on mielestäni vain kansamme itse keksimä lausahdus, jota on sopiva käyttää juuri ennen kuin kertoo, kenen syytä oman elämän kurjuus on: no Sipilän tietysti.

Totuus on se, että aina maailmassa joku yrittää ja epäonnistuu. Toisaalta aina myös joku yrittää ja onnistuu. Voi onnistua isostikin. Suomessa näin käydessä nousemme riemuhuutoihin ja ylistämme Supercellin kaltaisia menestyksiä, jotka on rakennettu suomalaisella sisulla. Sen sijaan, kun joku epäonnistuu isosti, kerromme sen olevan juuri se syy, miksi emme itse näe järkevänä lähteä yrittämään samaa. Kyllä, varmasti se on juuri se syy. Voimme kertoa itsellemme mitä tahansa ja pahimmassa tapauksessa jopa uskomme itsekin siihen. Kun vain uskoisimme vaihtelun vuoksi johonkin positiiviseen yhtä palavasti.

Suomi tarvitsee yrittäjiä ja nimenomaan nuoria, tuoreilla näkemyksillä ja maailmankuvilla varustettuja, paloa täynnä olevia yrittäjiä. Niitä, jotka tekevät eivätkä vain ideoi ja raivaavat esteet tieltään ennemmin kuin jäävät pohtimaan kenen syytä ne ovat. Me tarvitsemme ideoita, joiden toteuttamista eivät estä Juha Sipilä, Matti Vanhanen tai edes Timo Soini. Edes nämä yli-ihmiset, jotka pystyvät mielestämme jopa yksin vaikuttamaan yli viiden miljoonan ihmisen kansan tulevaisuuteen, eivät saa estää uusia alkuja. Kansamme ei tarvitse enempää syntipukkeja, mutta valitettavasti niiksi joutuvat aina elämänsä suurennuslasin alle asettavat, kuten poliitikot ja yritysjohtajat. He haluavat eduskuntaan tai johtoasemaan, koska haluavat olla päättämässä asioista. He luovat ideoita, niitä haastetaan ja lopulta tehdään julkisia päätöksiä. Tämä päätöksenteko on se, joka erottaa heidät tavan tallaajista. Päätöksen takana kun tulee seistä, miellyttipä se muita tai ei. Sen sijaan kotioven takana on helppo seistä, sillä se luultavasti miellyttää kaikkia. Jopa vaimoa, jos siirryt oven ulkopuolelle. Syyttely on turhaa ja aikaa vievää – kaiken tuon energian voi suunnata myös tavalla, josta on jotain hyötyä itselle, muille tai parhaassa tapauksessa molemmille. Myös yrittäjien itse tulisi pyrkiä välttämään tähän syyttelyn ansaan lankeamista – ainoa olosuhde, jota todella voimme muuttaa, on oma ajattelutapamme.

 

Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f58bda3-5f26-4aa9-a682-04a040707c20?fbclid=IwAR2wt3Mwh3M3HisYdNmTTBZcp8Z7d8bJwPRYPNGt1oPVqgyA0UulJ5ZNzQs

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close