Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Empatiako uusi musta



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Toimin tällä hetkellä tiimimme Hurman HR:nä jonka toimialaan kuuluu henkilöstöjohtaminen ja henkilöstöasiat. Kun laitetaan yhtäkkiä yhdeksäntoita erilaista ihmistä perustamaan tiimiä samaan aikaa, ilman, että toiset tuntevat entuudestaan, kysyy se paljon ymmärrystä. Tiimissämme on tällä hetkellä puhuttu paljon empatiasta, niin tiimimme näkökulmasta, mutta myös asiakkaan. Palvelumuotoilun tunnilla saa jatkuvan muistutuksen siitä, että asiakkaan kenkiin pitää osata asettua. Siitä on myös kyse empatiassa — Toisen kenkiin asettumisesta.

Nina Rinne, Sitomon perustaja ja valmentaja kirjoitti blogipostauksen johtamisen empatiasta. Hyvin alussa Rinne mainitsi siitä kuinka tutkimusten mukaan on tutkittu, että syy työntekijöiden tyytymättömyyteen ja motivaation katoamiseen on empatian puute. Huhheijaa. Voisiko empatian puute olla siis syy myös siihen miksi yritykset jatkuvasti  kamppailet sen suhteen, että osaisivat ymmärtää asiakasta. Hmm, siinäpä pähkinä. 

Rakastuin Rinteen käyttämään esimerkkiin hyvän ja huonon parisuhteen eroista, joissa hyvässä työpaikassa olo olisi kuin hyvässä parisuhteessa oleminen. Koet, että sinua arvostetaan, jolloin mielikuvin kerrot ideoista ja ajatuksista. Tunnet, että voit luottaa toiseen ja uskaltaisit puhua erimielisyyksistä kun tiedät, että toinen tarkoittaa hyvää.  — Loppujen lopuksi kaikessa on vain kyse ihmisten kohtaamisessa, myös johtamisessa kuin asiakkaan tapaamisessa. Siitä, että osaa ymmärtää toista. Sillä empatiassa on kyse kyvystä ymmärtää toisen asemaa ja sitä mistä hän tulee, miten hän näkee asiat.

Rinne nosti esiin kuinka empatiaa pelkäävät ihmiset usein sekoittavat sen sympatiaan jossa voivotellaa ja oikeutetaan toisen tunteet. Empatiassa taas osataan samaistua toisen kokemuksiin, mutta ymmärretään myös omat “rajat” niinkuin Rinne hyvin kuvaili. Empatiaa voi onneksi harjoitella ja ajatellen nykypäivän organisaatioita joissa roolit ovat todella lähellään toisia, edesauttaa se varmasti sitä että kanssakäyminen lisääntyy jolloin opitaan tuntemaan toinen toisiaan. Uskon, että yritysmaailma käy murrosta läpi ja sen huomaa omassa tiimissä, jossa perheajattelu nousee aika-ajoin esille. Ihmiset kaipaavat läheisyyttä, kanssakäymistä jolloin ihmisten tarpeet ja “kylmä” yritysmaailman ajattelu eivät kohtaa. Varsinkin tiimissämme on tärkeää, että keskustelemme tunteista ja niiden sijasta työelämässä ja omista odotuksistamme. Mutta ennen kaikkea rohkaisemme kohtaamaan toisemme ihmisenä. Opimme kuuntelemaan ja näkemään ihmisten oikeat tunteet, ne joita toine ei osaa sanoa. Oppisimme kysymään kysmyksiä ja miettimään mikä meitä yhdistää. Voisiko tästä tulla vahvuutemme myös asiakkaiden kohtaamisessa. Aika näyttää, mutta kuten sanonta kuuluu, yksin mennään nopeasti, mutta yhdessä mennään pitkälle. Samalla jos vähän keskustelee, niin avot. 

 

LÄHDE
http://sitomo.fi/empatia-on-johtamisen-uusi-musta/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close