Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Ekskursiomatka Pristinaan, Kosovoon.



Kirjoittanut: Eetu Kamppuri - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Kirjoitin päiväkirjan Tampereen Tradenomiopiskelijat ry:n ulkomaan ekskursiosta. Pääpaino päiväkirjassa on viidellä yritystapaamisella. Tapaamisilla tuli paljon ajatuksia herättäviä aiheita ja mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten kanssa. Kurkkaa ihmeessä jos kiinnostaa!

 

 

Lauantai 2.2.2019

 

Lentomme lähti Helsinki-Vantaan 2. terminaalista klo 8:05 kohti Osloa, josta vaihdon kautta matkan tulisi jatkua kohti Kosovon Pristinaa. Fiilikset olivat matkan ajan vähintäänkin odottavat, sillä aiempaa tietoa Kosovosta maana ei allekirjoittaneelta löytynyt, lähinnä ainoastaan oletuksia. Näihinkin oletuksiin ovat vahvasti olleet vaikuttamassa tarinat vuosituhannen vaihteen levottomuuksista.

Pääsimme yli 12 tuntisen matkamme päähän, Pristinan kaupunkiin Buffalo Backpackers Hosteliin. Hostelli vaihtuikin jo seuraavana päivänä, sillä tämä hostelli oli kylmä, kostea ja homeessa.

Kosovo on mielenkiintoinen paikka, missä balkanilainen slaavikulttuuri risteytyy islaminuskoon. Odotan innolla ekskursion käynnistymistä.

 

Sunnuntai 3.2.2019

Reissun toisena päivänä vaihdoimme hostelliamme keskustassa olevaan. Suurin osa ryhmästämme vietti todella epämiellyttävän yön kylmässä hostellissamme. Ajattelin itse, että kokemushan tämä on, ja että kaikki olisi kiinni asenteesta. Jälkeenpäin ajateltuna oli äärimmäisen hyvä, että vahdoimme uuteen hostelliin. Uudessa hostellissa oli lämmin ja kuivaa. Loppupäivän kulutimme tutustumalla hostellin lähistöön ja paikalliseen ohramallasjuomakulttuuriin. Hostellin lähistöllä oli todella miellyttävä pubi, jossa myös tapasimme myöhemmin reissulla erään vieraillun yrityksen edustajan, jonka kanssa keskustelimme todella mielenkiintoisista, lähinnä Kosovon historiaan liittyvistä asioista.

 

Sunnuntai-iltana kävimme myös yhdessä syömässä paikallisessa ravintolassa, jossa söimme neljän ruokalajin illallisen juomineen ainoastaan 15 eurolla per henkilö. Ruoka oli maukasta ja oli hienoa käydä koko porukalla yhdessä syömässä. 27 hengen kokoisen ryhmän kanssa on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa päästä yhdessä joka paikkaan.

 

Maanantai 4.2.2019

Maanantaina koitti ensimmäinen yritysvierailu konsultointiyritys Recuralla. Recura on vajaa kymmenen vuoden ikäinen yritys, jossa on kuusi perustajajäsentä ja jonka toimisto työllistää yli 40 henkilöä. Tämän lisäksi Recuralla työskentelee yli 200 freelancer-tyyppistä konsulttia.

Recuraa meille esitteli Visar Dobroshi, ja oli äärimmäisen mielenkiintoista, jopa hieman yllättävää kuulla, miten moderneja ja pitkänäköisiä ajatuksia tämä mies ja yritys pitävät mielessään. Recura perustettiin vuonna 2010 finanssikriisin jälkeen. Visar mainitsikin Recuran halusta auttaa nuorta valtiotansa. Pelkästään perustamisajankohtakin kertoo jo paljon yrityksessä toimivista ihmisistä.

Keskustelimme myös tarkemmin Recuran liiketoiminnasta. Recura toimii pääsääntöisesti yksityisellä sektoreilla yritysten konsultointiapuna. Recura ei halua liiaksi toimia julkisella sektorilla, sillä politiikka on siellä melko suuri asia, ja Recura ei halua olla poliittisesti sitoutunut. Kosovossa politiikassa toimivat tahot ottavat sen hyvin vakavasti ja sillä kentällä voi leimautua herkästi.

Visar myös kertoi siitä, että yrittäjät Kosovossa ovat olleet aikanaan todella yksinään, ilman suurempaa tukea. Heistä suurin osa on sodan aikana ja juuri sen jälkeen omalta työpaikaltaan erotettuja työntekijöitä. Kosovolaiset ovat kovia tekemään töitä.

 

Tiistai 5.2.2019

 

Tiistaiaamuna heräilin itse kaikessa rauhassa, sillä tiistain yritysvierailu oli sovittu vasta iltapäivälle. Koska ”Kosovossa ei itseään voi konkurssiin syödä”, kävimme mahdollisimman monissa paikallisissa ravintoloissa kokeilemassa ja maistamassa erilaisia ruokia. Varsinaisia paikallisia erikoisuuksia en juurikaan päässyt maistelemaan. Käsittääkseni molemmat yhteiset illallisemme olivat kuitenkin paikallisia ruokatarjoiluja.

Kövimme siis aamupäivällä pienen porukan kanssa syömässä ja nauttimassa aurinkoisesta kevätilmasta. Tänään luvassa olisi vierailu Gjirafa.comille, eli käytännössä paikalliselle Googlelle. Gjirafakin on Recuran tapaan perustettu oman valtion tarpeen mukaan, vastaamaan kehittyvän valtion tarpeita IT-puolella. Tämänkin yrityksen taustalla kulki ajatus oman maan auttamisesta ja kehittämisestä.

Gjirafalle sisään astuessa yllätyin jälleen. Ensimmäisenä tuli mieleen Futuricen toimisto Tampereelta. Aivan uskomatonta miten näinkin nuoressa maassa, joka on aikanaan ollut todella jäykkä liiketoiminnan ja työpaikkakulttuurin osalta, on tyylikkäitä avokonttoreita, missä työntekijät nauravat keskenään ja tekevät töitä yli osastorajojen.

Gjirafa.com työllistää tällä hetkellä n. 20 työntekijää ja kasvaa tasaista tahtia. Eräs hienoimpia asioita oli huomata, että kun osastojen johtajat pyydettiin esittelemään omaa toimintaansa, nousivat he tietokonerivin keskeltä, omiensa joukosta. Suomessakin on vielä kovinkin yleistä, että osastojen johtajat erotetaan vielä esimerkiksi erillisellä työpisteellä muista työntekijöistä. Tämä on toki Suomessakin muutoksessa modernien avokonttorien kulttuureissa, mm. esimerkiksi meillä Proakatemialla.

Gjirafan työmoraali on kadehdittavaa. Toimitusjohtajankin sanoin ”meidän pitää myös miettiä sitä, että helmikuussa meillä on kolme päivää vähemmän aikaa tehdä töitä”. Tällä mentaliteetilla on mahdollista kasvaa noinkin ”vanhoillisessa” ympäristössä kuin sodan arpia parantelevassa Kosovossa. Tärkeä esille tullut asia oli myös tarkkaan muodostettu ajatus siitä, että yrityksen on pystyttävä olemaan dynaaminen voidakseen kasvaa. Gjirafan vierailu oli koko reissun mieluisin itselle, sillä työpaikkakulttuuri toimistolla on hyvin pitkälti sama kuin omassa firmassani ja koulussani.

Löhdimme vierailun jälkeen porukalla läheiseen ostoskeskukseen tekemään ostoksia.

Tiimissämme Akatemialla luottamus on aina ollut tärkeä puheenaihe, ja tämän päivän merkinnän voikin hyvin lopettaa kahteen lainaukseen Gjirafan toimitusjohtajalta: ”Luota ansaitaksesi luottamusta” ja ”Ollaksesi intohimoinen, tiedä mitä haluat. Selvitä se”.

 

Keskiviikko 6.2.2019

Keskiviikon yritysvierailun kohteena oli Suomen Suurlähetystö. Suurlähetystöllä pääsimme tapaamaan suomalaisia ja paikallisia työntekijöitä. Itse keskustelin eniten Arsim Dallkun kanssa, joka toimii Suurlähetystössä hallintovirkailijana. Hän kertoi meille vierailun aluksi Kosovon historiasta. Tämä luento antoi vielä tarkemman kuvan siitä, kuinka vähän aikaa siitä on, kun tämä maa on vielä ollut aivan sekaisin. Eihän kaikki ole tietysti vieläkään valmista. Oli esimerkiksi äärimmäisen hämmästyttävää, että Kosovolaisia sotaa paenneita ihmisiä asuu ympäri Eurooppaa enemmän kuin heitä asuu tällä hetkellä maan rajojen sisäpuolella.

Kuulimme myös hieman Suurlähetystössä toimivasta Team Finlandista, joka tekee aktiivisesti yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa saadakseen eri alojen ekserttejä paikanpäälle Kosovoon. Suurlähetystö järjestää myös koulutuksia.

Seuraamme liittyi myös kosovolaisia yliopisto-opettajia, joille Henri kertoi reilun tunnin verran Proakatemiasta. Opettajat kyselivät kiinnostuneina ja Henri hoiti hommansa hyvin. Luentojen jälkeen koitti vielä cocktail-tilaisuus jossa itse pääsin vielä keskustelemaan Arsimin kanssa Pristinan kaupungista ja omasta historiastaan siellä. Hän on mm. nuorena muuttanut Suomeen, käynyt armeijan ja liittynyt YK-joukkoihin, jotka toimivat alueella vuosituhannen vaihteessa. Kuuden kuukauden komennuksesta tulikin 10 vuoden komennus. Tämäkin kertoo paljon siitä, miten Kosovon albaanit haluavat auttaa omaa maataan siitä huolimatta, että ovat hakeneet tietoa ja taitoa ulkomailta. Tällä hetkellä Kosovosta ulkomaille muuttavista lähes 90% palaa kotimaahansa.

Hienoa, ahkeraa porukkaa.

 

Torstai 7.2.2019

Torstain vierailun kohteena oli omasta mielestäni mielenkiintoisin paikka, jonka kuvailisin itse olevan ikään kuin risteytys Proakatemiaa ja Technopolista. Tässä paikassa majailee monia innovatiivisia startupeja, ja heille on tarjolla laaja kirjasto kursseja, sekä toimitilat. Tämän paikan nimi on vuonna 2010 perustettu Innovation Center Kosovo. ICK tukee tällä hetkellä yli 200 startupia, ja siellä on tähän mennessä suunniteltu ja tuotettu yli 400 tuotetta. Myös aiemmin mainittu Gjirafa.com aloitti ICK:sta. Kuten mainittu, ICK järjestää monia kursseja, jotka liittyvät mm. koodaukseen ja grafiikkaan. Näitä kursseja on tarjolla yli 210 erilaista.

ICK:lla on tajuttu yksi äärimmäisen hieno asia. He ymmärtävät näkyvyyden merkityksen. Tämän takia he järjestävät vuosittain erilaisia kansainvälisiäkin tapahtumia. Nämä ovat tärkeitä etenkin siksi, että Kosovo itsessään on vielä todella eristynyt maa. Itselleni parhaiten mieleen jäi tapahtuma nimeltä Fuckup night. Akatemialla ja tiimissämme on paljon puhuttu epäonnistumisien käsittelystä ja siitä, että niitäkin pitäisi osata juhlia. Epäonnistumisista kuitenkin opitaan eniten. Näiden iltojen tarkoituksena on tuoda menestyneiden liike-elämän ihmisten epäonnistumisia ja oppia niiden kautta. Menee ehdottomasti käytäntöön.

Tapasimme vielä illalla meille ICK:ta esitelleen Shpendin paikallisessa ravintolassa ja kävimme pitkän kiinnostavan keskustelun Kosovon historiasta ja Suomen roolista siinä. Tällä reissulla ei ole jäänyt epäselväksi, että ”suomalainen” on Kosovossa taikasana. Suomella oli nimittäin merkittävä rooli Kosovon itsenäistymisessä. Hauska fakta oli myös, että Kosovon oma armeija ei ole edes kahta vuotta vanha.

 

Perjantai 8.2.2019

Perjantaina menimme tutustumaan ACA Auditing -nimiseen konsultointi- ja auditointiyritykseen. Yritys on suhteellisen pieni, sillä se työllistää tällä hetkellä noin 15 henkeä, ja sen liikevaihto on n. 300 000 € vuodessa. Yritys on perustettu kymmenen vuotta sitten, josta voidaan päätellä, että jälleen yritys on perustettu vastaamaan sodasta palautuvan nuoren valtion tarpeita.

Tämä oli myös ainoa yritys, jossa puhuttiin avoimesti rahasta. Ilmeisesti nuoret yritykset eivät Kosovossa halua aivan liikaa avata raha-asioitaan. Esimerkiksi Gjirafalla koodaajan palkasta kysyessä saimme melko ympäripyöreän vastauksen normaalia tasoa korkeammasta palkasta.

Eräänä haasteena mainittiin, että auditointi on melko kausittaista. ACA Auditing tekeekin nyt kovasti töitä, että saisivat auditoinnista tasaisempaa vuositasolla. Liiketoiminnan arviointi ja auditointi on myös Kosovossa todella huonosti säänneltyä. Ymmärrettävää toki vielä nuoressa maassa.

Muusta tapaamisen sisällöstä oli vaikea oikeastaan mitään sanoa, sillä toimitusjohtaja kertoi asiat pääasiassa Kallelle, joka seisoi hänen vieressään. Tämän jälkeen toimitusjohtaja tarjosi meille kahvit viereisessä kahvilassa. Itse en kahvilla toimarin kanssa juttelemaan päässyt.

Perjantaina kävimme myös vielä yhdessä ”viimeisellä ehtoollisella” paikallisessa hienossa ravintolassa. Ruoka, viini ja paikallinen Raki oli todella hyvää. Kävin myös Karon ja Kerun kanssa hyvää keskustelua luottamuksen rakentamisesta tiimissä.

 

Lauantai ja sunnuntai 9.-10.2.2019

Lauantai ja sunnuntai olivatkin sitten matkustuspäiviä, sillä meillä oli Norwegianin lentojen peruuntumisen takia 14 tunnin vaihto Oslossa. Saimme tämän yön toki viettää neljän tähden hotellissa, joten ei sen suurempaa valittamista. Paitsi Norjan taksien hintatasosta: Kosovon kaksi euroa vastaan Norjan 65 euroa…

 

Kokonaisuudessaan Kosovon matka oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja todella erilainen kuin etukäteen kuvittelin. Oli hienoa huomata, että Kosovossakin on jo yrityksiä, jotka noudattavat samoja toimintatapoja, kuin maailma johtavat yritykset. Paljon tuli vastaan asioita, joita en olisi etukäteen arvannut ja asioita, jotka olin etukäteen kuvitellut. Olimme esimerkiksi olleet maassa noin 45 minuuttia, kun poliisi pysäytti bussikuskimme, ja poliisiauton pelkääjän paikalta nousi poliisi konepistoolin kanssa. Kosovossa varmasti tätä kutsutaan maanantaiksi, Suomessa taas mellakkavarusteiksi.

Suuren suuri kiitos mukana olleelle porukalle, ilman juuri noita tyyppejä tämä reissu ei olisi ollut juuri tuollainen. Kiitokset myös TTO:lle ja erityisesti Kallelle!

 

”To be passionate, you need to know what you want. Figure that out.”

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close