Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Alennusmyynnit on ryöstö!



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Olin viikonlopun töissä messuilla. Työtehtävänä oli tietysti tuttuun tapaan myydä asiakkaille mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkiä lehtitilauksia. Ajatus on mielestäni hieman jopa huvittava, että ihmiset messuilla oikeasti tilaavat lehtiä. Eikä muuten ihan vähääkään. Tietysti siinä joutuu myyjän ominaisuudet koetukselle, eikä työ ole lähelläkään helppoa mutta on siinä omaviehätyksensä. Tuotteiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä, muutamaan sataan euroon, joten voisi luulla, ettei heräteostoksia tule kauheasti. Olen kuitenkin huomannut, että ihmiset ovat erittäin impulsiivisia ostos käyttäytymisessään. He saattavat tulla tiskille ja todeta että mitään ei missään nimessä osteta, mutta silti lähtevät kassi täynnä lehtiä pois. Kun tarjouksen esittää oikein ja antaa vielä hyvät kaupan päälliset saattavat ihmiset ostaa lähes kolmellasadalla eurolla tuotteita ilman että sitä edes juuri harkitsee.

 

Tämä ilmiö on tietysti itselleni edullinen, sillä jokainen myyjänä ollut sen tietää, mitä enemmän myyt, sitä enemmän tienaa. Asia on kuitenkin alkanut mietityttämään itseäni ja olen myös alkanut miettiä omaa ostokäyttäytymistäni. En itse osta yleensä kalliita asioita vain hetken mielijohteesta mutta tunnistan kyllä itsestänikin piirteitä impulsiivisesta ostotoiminnasta. Yleensä tällainen heikkous kohdallani on elektroniikka. Siihen on tullut laitettua muutamia pennejä ehkä jopa hieman turhaan. Olisi kuitenkin hyvä, että pikavippien luvatussa maassa myös muut ihmiset miettisivät hieman mitä ostavat. Se että jotain saa nyt halvalla, ei missään nimessä tarkoita, että sitä pitäisi ostaa. Päinvastoin kun on alennusmyynnit ei pitäisi mennä kauppaan ollenkaan. Alennusmyynneistä on hyötyä vain silloin, jos olet jo pidempään harkinnut ostavasi jotain ja olet jo ostopäätöksen tehnyt ennen kauppaan menoa. Silloin alennus on ehkä laskettava säästöksi.

 

Eli nyt ihmiset alkakaa miettiä mitä ostatte ja miksi. Ei ole millään tavalla järkevää tuhlata rahojaan turhaan, saati saastuttaa luontoa järjettömällä kuluttamisella. Rahapussin nyörit kiinni!

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close