Tampere
16 Apr, Tuesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Askel edelle kiirettä ja kaaosta – Ole oman elämäsi hallitsija



Kirjoittanut: Jenni Peräinen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kiirettä on helpointa lähteä vähentämään, kun karsii pois kiirettä aiheuttavat toimintatavat kuten lykkäämisen, puuhastelun, keskeytykset sekä tekemisen hakemisen. Näitä neljää tapaa välttämällä päästään kohti tehokkaampaa, tuotteliaampaa ja stressittömämpää elämää. Poimin Elina Alasentien teoksesta “Askel edelle kohti kiirettä ja kaaosta” keinoja välttää kiireen tuntua, jotka myös itse allekirjoitan ja vien käytäntöön.

Osaa luopua. Luopuminen jostain asiasta, kuten tavarasta vapauttaa tilaa jollekin uudelle, oli kyse sitten huonetilasta tai oman mielen avartumisesta. Jotta voidaan tehdä enemmän tai hankkia enemmän, tulee samalla osata luopua. Aluksi tämä on vaikeaa, mutta harjoittelemisen myötä prosessi helpottuu luopuminen luopumiselta.

Tee tärkein tehtävä ensin eli priorisoi. Tehtävien usein kasaantuessa aletaan herkästi suorittaa niitä sieltä helpoimmasta päästä, eli niiden tehtävien suorittamisesta, joiden tekemiseen ei kulu paljoa aikaa tai ne ovat muuten vain mielenkiintoisia ja mukavia. Hyödyllisintä olisi kuitenkin aloittaa niistä kriittisimmistä ja vaikeimmista tehtävistä, jotka tulisi joka tapauksessa suorittaa lähitulevaisuudessa. Näin tärkeimpiä ja olennaisimpia tehtäviä ei vain sivuuteta ja lykätä, mikä puolestaan vähentää kiirettä tulevaisuudessa ennen tehtävän todellista eräpäivää. Hyvällä suunnittelulla päästään jo pitkälle, mutta todellisiin tuloksiin päästään vain oikeiden tekojen kautta.

Organisoi elämäsi. Tehtävälistat ja kalenterin käyttö pakottavat laittamaan muistissa olevat asiat ylös, eikä niiden muistelemiseen tarvitse käyttää aivokapasiteettiaan, vaan sen voi käyttää hyödyllisemmin sellaiseen, jossa aivojen tulee olla skarppina. Ajatusten ylöskirjaaminen auttaa tehtävien jäsentymistä päässä, ja tunnet pian, että sinulla on elämäsi nuorat omissa käsissäsi. Vältä turhan informaatiotulvan ryöppymistä sisällesi. Rajoita somessa oleilua, jatkuvaa sähköpostin tarkkailua tai puhelimeen vastailua, niin huomaat pian eron, kuinka paljon mielellesi vapautuu tilaa. Organisointi ulottuu myös ympäristöösi. Uskalla luopua turhista tavaroista, ja mielesi toimii järjestelmällisemmin ympärilläsi olevan tilan ollessa siististi järjestyksessä.

Ole valmis muuttamaan toimintatapojasi, TOIMI! Tapojen muodostuminen vaatii kymmeniä tuhansia toistokertoja, joten sinun tulee henkisesti varautua muutokseen, jos nykyiset tapasi eivät täytä vaatimuksiasi. Nykyisillä toimintatavoilla olet siinä pisteessä kuin olet, ja toiseen lopputulemaan pääset toisenlaisilla menetelmillä. Ole oman elämäsi herra, ja uskalla toimia!

 

(Julkaistu omassa blogissa 16.9.2017, osoitteessa https://elamaaspektrinlapi.blogspot.fi/2017/09/askel-edelle-kiiretta-ja-kaaosta-ole.html)

Kommentit
  • Elina Merviö

    Mitä olet itse kokeillut? Toimivatko nämä ohjeet käytännössä?

    6.11.2017
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close