Tampere
18 Apr, Thursday
1° C

Proakatemian esseepankki

Antamisen salat – blogisarja, 2. osa



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hei, rakas lukija, tervetuloa viisiosaisen antamisen salat -sarjan pariin. Tämä on sarjan toinen osa. Jokaisessa sarjan viidessä osassa esitetään yksi menestymisen salaisuuksista. Sarjan lukeminen sisältää ehdon. Sarjan osat saa lukea vain järjestyksessä ja seuraavaan osaan saa jatkaa vasta pantuaan käytäntöön edellisessä osassa esitetyn salaisuuden. Voinko tietää, että näin tapahtuu. En. Mutta, rakas lukija, voi. Ja pyydänkin jokaista olemaan rehellinen itselleen ja jatkamaan seuraavaan osaan vasta, kun on toteuttanut ehdon. Tämä on sarjan toinen osa, joten oletan, rakas lukija, että olet jo lukenut sarjan ensimmäisen osan.

Mutta miten voin antaa, jos minulla ei ole vielä mitään, mistä antaa. Moni miettii antavansa sitten, kun on jotain mistä antaa. Bob Burg ja John David Mann (2010) kertovat kirjan lopussa QA-kohdassa kuinka asia on päinvastoin. Tullaksesi rikkaaksi sinun tulee olla antelias. Mieleeni tulee Eventan 14.2. paja, jossa pajan vieras Lancy oli mitä lämpimin persoona. Mikä teki hänestä niin lämpimän sitten. Hän oli antelias. Koko pajan ajan hän kertoi kuinka hän voisi auttaa hyvien ideoiden rahoittamisessa. Tutustumiskierroksella hän esitti, kuinka hänellä on jonkinlainen kontakti jokaisen henkilön tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän oli valmis jakamaan kontaktinsa meille kaikille. (Jia, L. 2019.) Hän ei katsonut ikään, sukupuoleen tai muuhunkaan määrittelevään tekijään. Hän oli tilanteessa läsnä, avoin ja antava. Miltä se sitten tuntui? Mahtavalta! Pajan jälkeen jäi olo, että hänen kanssaan olisi mieluista tehdä yhteistyötä.

Nyt koittaa hetki, kun paljastan toisen antamisen salan:

Tulosi määräytyy sen mukaan kuinka montaa ihmistä palvelet ja kuinka hyvin palvelet heitä (Burg & Mann 2015, 47).

Nyt rakas lukija, on tullut aika panna kyseinen käytäntöön. Ei miettimällä sitä, ei puhumalla siitä, vaan panemalla se käytäntöön. Odotan innolla, mitä koet matkallasi. Jos haluat, voit kertoa kokemuksista minulle sähköpostitse: tuomas.aroheinila@gmail.com

LÄHTEET
Burg, B. & Mann, J. 2015. The GO-GIVER. A Little Story About A Powerful Business Idea. Yhdysvallat: Penguin Group

Jia, L. toimitusjohtaja GBTIMES OY. 2019. Oppimistilaisuus China-paja 14.2.2019. Tampere

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close