Anna sakkoa saatana!

27.04.17 Esseen kirjoittaja: Teemu Pinomäki
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hyvä Bisnes
Kirjan kirjoittaja: Mihaly Csikszentmihalyi
Kategoriat: Johtaminen, Oppiva organisaatio

”Toimintaa, jota tehdään vain sen itsensä vuoksi, kutsutaan autoteliseksi, koska se pitää sisällään oman päämääränsä. Tällaisissa toiminnoissa me emme tarvitse ulkoisia palkintoja; emme tarvitse maksua tai ihailua voidaksemme soittaa kitaraa, vaeltaa metsissä tai lukea hyvää kirjaa. Toinen termi tällaiselle toiminnolle on ”itsensäpalkitseva”, koska niiden ensisijainen palkinto syntyy yksinkertaisesti tekemisestä itsestään. Vertaa näitä toimintoihin, jotka ovat ensisijaisesti ulkoisia tai ulkoisesti palkittuja, joita teemme ainoastaan jonkinlaisen palkinnon toivossa tai voidaksemme välttyä rangaistukselta. Koulutyö nuorille ja maksettu työ aikuisille on usein ulkoapäin ohjattua.”

Yllä oleva kappale on Mihaly Csikszentmihalyi kirjasta Hyvä Bisnes. Kirjasta löytyy kymmeniä pysähdyttäviä ajatuksia ja mietteitä, joita toivoisia meidän kaikkien tuumivan. Mutta yllä oleva oli itselleni, jotain mistä halusin pohtia enemmän ääneen.

Kuinka moni ihmisistä voi loppujen lopuksi sanoa, että tekee työkseen tai koulutuksekseen jotain autotelistä? Tai edes jotain mitä tekee suuremmasta intohimosta itse asiaan kuin rahaan. Olen itse aina miettinyt, että en halua kutsua tekemistä työksi, juurikin sen stigman takia. Työ on monille käsitys jostain epämiellyttävästä asiasta, jota on vain pakko tehdä, jotta selviää elämässä. Ja kun tätä käsitystä miettii koko elämän ja olemassa olomme rajallisuuden määrissä, kuullosta se kovin masentavalta; elämme lyhyen pätkän tämän universumin olemassa olosta tekemällä meille mieletöntä ja masentavaa työtä vain, jotta selviämme siinä mahdollisimman pitkälle.

Itse monesti vierasta tekemistä, josta en tunne hyötyvän (joko se ei ole tarpeeksi haasteellista, ei sovi maailmankuvaani tai jostain muusta syystä en nauti sen tekemisestä). Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin tekee mieletöntä työtään, juurikin vain selvitäkseen seuraavaan viikonloppuun, lomaan tai eläkkeeseen.

Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että meillä akatemialla opiskelevat, ovat lähes kaikki opiskelemassa nimenomaan autotelisesti. Meille ei tarvitse maksaa, uhkailla tai rangaista, jotta heräämme maanantai aamuna toimiimme. Meidän yhteisömme on jotain utooppista ja varmasti välähdys tulevaisuutta.

Siitä huolimatta meiltä löytyy edelleen yhteisöstämme mm. sakkoja, joilla pyrimme pysymään aikamääreissämme. Ja siinä pisteessä, jossa hyväksymme nämä sakko rangaistukset, olemme yhteisönä hyväksynyt mallin, jossa suoritamme vain välttyäksemme ulkoisilta rangaistuksilta. Ja voisin aika vahvasti väittää, että nämä sakot ovat lähes yhtä tyhjän kanssa. Niiden ainoa merkittävä hyöty on se, että ihmiset tekevät niitä aikamääreissä. Se, että esseitä tehdään yhdessä illassa 5 pisteen edestä tai se, että tapahtumiin kutsutaan kummin kaiman koiria, ei taas ole kenenkään etu. Rangaistukset ovat vain nopea ja omalla tavallaan laiska ratkaisu saada ihmiset toimimaan, niin kuin halutaan.
Itselleni sattui hyvä tuuri; luin viime kesänä mielekkään kirjan ja sain kirjoitettua siitä itseäni innostavan esseen. Tämä kokemus sai lähes kertaheitolla ymmärtämään niiden merkityksen omassa oppimisessani. Tätä kesää ennen olin kirjoittanut 0 itselleni mielekästä raportti/esseettä. Jos kesän lukeminen ja kirjoittaminen olisikin ollut paljon epämiellyttävämpi kokemus, uskoisin, että syksyn keskustelut sakoista ja aikamääreistä olisivat lyöneet viimeisen ”pakkopaskaa” leiman esseihin. Jo ajastuskin rangaistuksesta saa pienessä mielessäni aikaan vahvan haista vittu-reaktion aikaan.

Mielestäni meidän tulisikin tuoda täysin uusia näkökulmia näihin toimintoihin, jossa edelleen tunnemme tarvetta sakkouhalle. En väitä, että esseet ovat minulle (myönnän niitä monesti tehneeni sakon uhalla) tai pitäisi aina ollakaan, yhtä mielekkyyden ja haasteellisuuden multihuipentumaa. On kuitenkin kohtuullisen ilmiselvää, että esseiden hyödyllisyys yksilölle tai meidän yhteisölle ei ole sidonnainen sakkoon tai sen suuruuteen.

Juteltuani Veijon kanssa olen saanut käsitteen, että Projektori/Prosemma ovat olleet aikanaan tasoltaan, jotain käsittämättömän huonoa. Ihmiset pakotettiin paikalle katsomaan muiden pakolla tehtyä pakkoa. Ne jotka ovat pidempää kuvioissa pyörineet osaavat ymmärtääkseni nähdä selkeän muutoksen nykyiseen. Parannetavaa edelleenkin varmasti on, mutta voin esimerkiksi oman tiimini järjestämästä tapahtumasta sanoa, että oli alusta asti järjettömän kova drive tehdä, jotain mistä ihmiset todella nauttivat ja saisi itse olla ylpeä tekemästään.

Tätä samaa kipinää toivoisin kaikkien ja kaikkeen tekemiseen, oli kyse esseistä tai tapahtumista. Meillä on vapaudesta huolimatta joitakin pakollisia asioita tehtävänä. Tosin ainoa asia, mikä pakotetaan, on määränpää. Meillä on täysi vapaus tehdä näistä asioita täysin oman näköisemme, niin kuin olemme tämän vuoden projektoreista nähneet. Mutta mitkä sitten ovat niitä keinoja, joilla esimerkiksi pääsemme kirjapistesakoista eroon?

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (2 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Anna sakkoa saatana!, 5.0 out of 5 based on 2 ratings Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

3 kommenttia to “Anna sakkoa saatana!”

  1. Hermanni Ahtiainen sanoo:

    Hyvää settiä Teemu! ”Työ”-sanalla on iso vaikutus siihen, miten tekemiseen suhtaudutaan. Työstä tulee vaikutelma jostain, mikä on henkisesti ja fyysisesti rasittaavaa ja josta halutaan pois ”vapaa-ajalle”. Miten ne voi yhdistää siten, että niitä ei tarvitse laittaa arvojärjestyksessä toisensa poissulkeviksi?

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
    • Teemu Pinomäki sanoo:

      Sanoppa muuta! Mut hei, TGIF, ei tarvi enää tehä töitä.

      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Akatemia on siitä nimenomaan mahtava paikka, että kun on se mahdollisuus tehdä niitä omia juttuja, ei se tunnu epämiellyttävältä suorittamiselta. Tässä ihan muutama päivä sitten sanoin henkilölle että valmistun reilun puolen vuoden päästä. Vastaus oli, että sitten ei muuta kun oravanpyörään. Mietin asiaa ja sitä, että ihmiset edelleen todella mieltää työnteon välttämättömänä pakkona ja epämiellyttävänä oravanpyöränä. Oma tavoitteeni ainakin on joko löytää työ tai perustaa jossain kohti yritys, josta todella nautin, eikä se ole sellaista, josta haluan vain äkkiä lomalle. Jos tällaiseen tilanteeseen ajaudun, luultavasti se on urasuunnan vaihdos siinä vaiheessa. Vaihtoehtoja tekemiselle kun on niin paljon.

    Sakkoasiasta olen ihan samaa mieltä. Itse nautin lukemisesta ja kirjoittamisesta, mutta minun täyty myöntää, että esseeni ovat tulleet lähes poikkeuksetta viimetingassa eikä laatu ole ollut haluamaani. En tiedä johtuuko se paniikinomaisesta hätäilystä sakon uhan alla vai mistä. Esseerajoihin ollaan aiemmin kokeiltu Eventassakin koko tiimin palkitsemista ja rangaitsemista ikävän tekemisen keinoilla, mutta tämä ei ollut tarpeeksi motivoiva ratkaisu. Tähän voisi syksyllä pinkkujen kanssa todella panostaa, jotta löytyy hyvä keino laadukkaisiin esseihin!

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!