Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Alf Rehn-Vaaralliset ideat: Kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi



Kirjoittanut: Jesse Niemi - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Inhottavin idea voi olla paras ideasi 

Luovuutta ja innovaatioita käsittelevät kirjat ovat usein hyvin samankaltaisia. Näin kerrotaan myös Alf Rehnin kirjassa, joka väittää heti alkuun olevansa hyvin monella tapaa erilainen, kuin muut vastaavaa aihepiiriä käsittelevät teokset. Luovuus on nykypäivän yritysmaailmassa valtavassa arvossa oleva käsite ja yritykset ovatkin valmiita käyttämään aikaa ja rahaa saadakseen työntekijöistään irti ideoita, jotka luovuudellaan ja innovatiivisuudellaan ohittavat kilpailevien yritysten vastaavanlaisista tuotteista, tai palvelusta muodostuneet visiot.

 

Lukemastani kirjasta omaksuin paljon uusia asioita, joiden kautta käsitellä omasta mielestäni luovia tai epäluovia ajatuksiani ja ideoitani. Luovuuden määritelmä ja ajatukseni innovoinnista muuttuivat kirjan avulla erilaisiksi ja toivottavasti hedelmällisemmiksi. Opin myös hieman uutta esimerkiksi aivojen toiminnasta. En nimittäin tiennyt, että aivot ovat lihaksena samalla tavoin ”laiskat” kuin kaikki ihmisen muutkin lihakset. Ne pyrkivät aina pääsemään mahdollisimman helpolla ja aivoille helppoa on ajatella samantapaisilla menetelmillä kuin mihin ne ovat tottuneet. Ja kun luovassa ajattelussa ja innovoinnissa on usein kyse uudenlaisten tai erilaisten menetelmien käytöstä totuttujen sijaan, on tämä aivojen tapa toimia huono ja todellisen luovan ajattelun eteen tarvitsee tehdä aivan eri tavalla töitä, kuin ennen olin kuvitellutkaan.

 

Kirjassa kerrotaan paljon siitä, kuinka aivot ”huijaavat” ihmistä erittämällä dopamiinia silloin, kun ihminen keksii johonkin ideaan omasta mielestään uuden ja innovatiivisen ratkaisun. Tällöin aivot palkitsevat suorituksen hormoniryöpyllä, vaikka ihminen on käyttänyt luovuustyössään samoja työkaluja, joita aivot ovat ennenkin tottuneet käyttämään. Näin ollen onnistumisen tunteet ovat vääristyneitä, sillä oikea luovuustyö, jolloin rikotaan todellisia oman ajatuksen rajotteita, ovat usein epämiellyttäviä ja inhottavia juuri sen takia, että aivot joutuvat työskentelemään aivan uusien ja ennen kokemattomien asioiden parissa, joka siten työläisyytensä vuoksi saa aivot erittämään stressihormoneja. Stressihormonien erityksen takia todellinen luovuus näin ollen tuntuu meistä usein epämiellyttävältä ja ahdistavalta. Kirjassa tilannetta kuvataan näin: ”Tarkastellessamme aivoja näemme itse asiassa, että luovuus on yksi niistä asioista, joiden parissa aivot eivät haluaisi puuhata. Aivot ovat biologinen organismi, ja aivan kuten kaikilla sellaisilla, myös aivoilla on yksi sääntö: ”Säästä energiaa”. Provokaatio ja rajojen rikkominen vaatii energiaa ja aivot ovat laiskat” (Vaaralliset ideat, Alf Rehn, s.57).

 

Koska innovaatio ja luovuus ovat niin suuresti tapetilla nykypäivän yritysmaailmassa, on tällainen minulle uudenlainen ajattelu erittäin mielenkiintoista ja se olisi hyvä saattaa käytäntöön. Kun tulevaisuudessa otan osaa esimerkiksi luovia uusia toimintamalleja tai ideoita suunnittelevaan ryhmään, aion kiinnittää erityisesti huomiota sellaisiin seikkoihin, joista ihmiset tuntuvat vaikenevan, tai joita pidetään nimenomaan huonoina vaihtoehtoina toimintatavaksi tai uudeksi liikeideaksi. Opettelen analysoimaan niitä oman mieleni tabuja, jotka aivoni ehkä yrittävät automaattisesti sivuuttaa ja joiden tutkiminen ja käyttöönotto ovat juuri niitä laatikon ulkopuolelle menemisen hetkiä, jolloin kaikista vaarallisimmat ja sitä kautta mahdollisesti tuottavimmat ideat syntyvät.

”Millaiset ajatukset ja ideat ovat niin haastavia, että tiedät miettimättä, etteivät ne toimi sinun organisaatiossasi tai eivät sovi siihen? Mistä et halua teidän puhuvan kehityskeskustelussa? Mikä saa sinut raivoihisi? Juuri tässä sfäärissä on luultavasti suurin potentiaali oman luovuutesi lisäämiseen, mutta et pääse siihen käsiksi, ellet myös tietoisesti mieti, mikä saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi ja mukavaksi ja mikä saa sinut syttymään. Tee sen jälkeen jotain aivan muuta. Jos sytyt jostain, jos jokin tuntuu hyvältä, silloin asia on sinulle jollain tasolla tuttu ja viihdyt sen parissa. Tämä taas ei ole luovuutta vaan naamioitua konservatismia.” (s.70 Vaaralliset ideat).

 

Kirjassa kehotetaan lukijaa haastamaan ajattelunsa toden teolla. Puhutaan kahdesta ihmisen ajattelua rajaavasta laatikosta. Ensimmäinen laatikko kuvaa arkipäiväistä ajatteluamme. Tämän laatikon ulkopuolelle pääsee, kun avartaa katsomustaan ja laajentaa tietämystään esimerkiksi lukemalla. Ensimmäisen laatikon rajojen ylittäminen tuntuu usein miellyttävältä. Aivomme pystyvät laajentamaan näkemystämme asioista ja tuomaan jonkinlaisia uusia näkökulmia tai ratkaisuja asioihin ja se palkitsee tämän ”työn” dopamiinilla. Ulompi laatikko sen sijaan sisältää paljon sisäänrakennettuja asioita ja reaktioita. Esimerkiksi inhotuksen tunne, kun joku kertoo sinulle korvanöyhdän syömisestä, on näitä sisäisiä rajojamme. Nämä rajat ovat usein opetettu meille pienenä lapsena, jolloin esimerkiksi korvanöyhdän maistaminen olisi ollut aivan normaali tapa kokeilla nöyhdän makua ja toimivuutta, kunnes joku pilasi innovaation sanomalla, että se on typerää ja väärin. Ulompi laatikko sisältää korvanöyhdän lisäksi monia muitakin sisäisiä mallinnuksia, joita emme tietoisesti edes tajua seuraavamme. Ja nimenomaan näiden sisäisten rajoitteiden tiedostaminen, tutkiminen ja jonkintasoinen purkaminen ovat todellisen luovuuden saavuttamiseksi välttämätön toimenpide.

 

Kirjan teksti on mielenkiintoista. Se on helposti luettavaa ja ymmärrettävää ja siitä voi moni luovuuden perinteisempään kirjallisuuteen perehtynyt ja kyllästynyt saada uusia valaistumisen kokemuksia. Teksti on kuitenkin myös monella tapaa omaan makuuni jopa turhan mahtipontista ja itseään kehuvaa. Tekstistä ei suoraan paista se, että kirjoittaja ajattelisi olevansa paljon suurempi ajattelija kuin muut, mutta se kyllä korostaa ja jankuttaa hieman liikaakin sitä, kuinka hyvin monet muut luovuudesta kirjoittavat kirjailijat ovat muiden kopioijia, eivätkä puhu aidosta luovuudesta mitään. Kirjan alkupää sai minut aika-ajoittain jopa turhautumaan siihen, että samoja asioita jankutetaan moneen kertaan, enkä puhu pelkästään muiden vastaavien teosten mollaamista, vaan tekstissä esiintyvää asiasisältöä. Asiaan palaamisessakaan ei sinällään ole mitään väärää, mutta jos moneen asiaan palaa monta kertaa uudestaan, tuntuu se väistämättä siltä, että sisältöä ei olisi muuten ollut tarpeeksi sivumäärään nähden. Kirjassa oli kuitenkin niin paljon uusia asioita minulle, että pyrin tietoisesti sivuuttamaan tämän hieman itseäni ärsyttävän seikan ja keskityin omaksumaan kirjasta uusia näkökulmia luovuuteni kehittämiseen.

 

En ole koskaan pitänyt itseäni kovin luovana nuorena miehenä, olen pitänyt itseäni enemmänkin hyvien ideoiden parantelijana ja tietynlaisena viimeistelijänä. Tästä syystä minusta olikin kovin ilahduttavaa lukea, kuinka kirjassa jopa kannustettiin kopioimiseen. Kopioimisella tietenkin tarkoitettiin sitä, että jotain vanhaa, jo ennestään tuttua asiaa viedään uuteen konseptiin ja rikotaan esimerkiksi jonkin asian käyttötarkoitukselliset rajat. Ilouutinen minulle, vaikka tajusin kirjan myötä myös sen, että oman ”luovuudettomuuden” hyväksyminen tai faktana pitäminen, on ehkä epäluovinta, mitä voin tehdä.

 

Kaiken kaikkiaan Alf Rehnin Vaaralliset ideat, oli loistava pieni ponnahduslauta ja nostatus siihen, että oppisin jatkossa kyseenalaistamaan tiettyjä reaktioitani ja ajatuksiani. Aion jatkossa keskittyä myös enemmän muiden esittämiin ideoihin ja kyseenalaistaa niitä. En sen takia, että voisin tuntea itseni paremmaksi, vaan sen takia, että me yhdessä tiiminä voisimme koulussa päästä luovuudessamme seuraavalle tasolle. Suosittelen myös kirjaa luettavaksi kaikille tiimissäni.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close