Akillesjänteen ongelmat

02.05.18 Esseen kirjoittaja: Samu Lehtola
Kirjapisteet: 2
Kirja: Useita
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle

Akillesjänteen tulehdustila eli tendinopatia on yksi tyypillisimmistä rasituksen aiheuttamista vammoista kestävyysjuoksun, suunnistuksen tai muun vastaavan lajin harrastajilla. Tendinopatian syntyminen on tyypillisesti seurausta jänteen ylikuormittumisesta, jonka seurauksena jänteen kollageenisäikeet vaurioituvat. Olen kärsinyt itse lukuisista erilaisista rasitusvammoista mutta kuin ihmeen kaupalla olen kuitenkin onnistunut välttämään tämän viheliäisen ja helposti kroonistuvan vamman. Pelkästään kuitenkin kaveripiiristäni löytyy useita jo pitkään akillesjänteen ongelmien parissa kamppaillutta yksilöä ja heitä auttaakseen oli syytä itsekin perehtyä hieman kyseiseen vammaan ja sen kuntoutuskeinoihin.

Akillesjänteen rakenne ja toiminnallinen anatomia

Akillesjänne on yksi ihmiskehon vahvimpia ja suurimpia jänteitä ja se toimii pohjelihasten(m.triceps surae) yhteisenä jänteenä kiinnittäen ne nilkan taakse kantaluuhun. Akillesjänteen rakenne jatkuu oikeastaan kantapään yli kantakalvona ja kannan noustessa alustalta tekevät akillesjänne ja kantakalvo molemmat töitä. Juoksussa akillesjänteeseen kohdistuu joka askeleella noin 6-8 kertainen voima kehon painoon nähden, sen toimiessa ikään kuin jousena. Jänteen toimiessa suoraan ja optimaalisesti se kestää kuormitusta hyvin, mutta kiertyessään se vaurioituu huomattavasti helpommin. Myös jännettä pystyy harjoittamaan samalla tavalla kuin lihaskudostakin mutta huomioitavaa lihaskudokseen verrattuna on se, että huonon verisuonituksen johdosta sillä on huomattavasti hitaampi aineenvaihdunta ja sitä kautta se vaatii myös pitkäkestoisempaa ja hitaan progression harjoittelua vahvistuakseen. (Kauranen 2004, 54)

Vamman syyt

Akillesjänteen ylikuormittumiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi harjoittelumäärien äkillinen kasvu, uudet harjoittelumuodot, huono tekniikka sekä ympäristölliset tekijät kuten suuret harjoittelumäärät kovalla, liukkaalla tai kaltevalla alustalla. Kivun taustalla voi olla myös biomekaanisia tekijöitä, jotka voidaan jakaa rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Mahdollisia toimintahäiriöitä ovat esimerkiksi nilkan yli- tai alipronaatiot, jotka aiheuttavat akillesjänteeseen vinon asennon ponnistaessa. Nämä jalan toimintahäiriöt voivat olla rakenteellisia mutta usein ne ovat seurausta jalan pienten tukilihasten toimimattomuudesta tai ongelmista vaikka lantion seudulla. Esimerkiksi juoksijoilla tyypillinen keskimmäisen pakaralihaksen heikkous voi aiheuttaa alempana jalassa polven linjauksen pettämistä sisäänpäin mikä taas johtaa nilkan ylipronaatioon ja sitä kautta akillesjänteen virheelliseen kuormitukseen. Myös pohjelihasten kireys sekä nilkkanivelen puutteellinen dorsifleksio voivat olla akillesjänteen ylikuormitustilan taustalla. Syitä löytyy siis tähänkin vaivaan useita ja kuten muissakin vaivoissa ei tässäkään voida tarkastella ongelmakohtaa erillään muusta kehosta vaan mahdollisia virheitä ja syitä on kartoitettava koko liikeketjusta. Näiden lisäksi myös vääränlaisten jalkineiden käyttö ja sekä riittämätön panostus lämmittelyyn voivat olla osasyinä rasitusvamman syntyyn. (Appelqvist 2012, 36-37.)

Oireet

Akillesjänteen kiputila esiintyy yleensä aluksi jänteen ”aamukankeutena” sekä harjoittelun aluksi ja lopuksi ilmaantuvana kipuna. Akillesjänteen lämmetessä kipu saattaa siis hetkeksi kadota, mutta se ei ole merkki siitä, että vamma hoidettaisiin juoksuterapialla vaan se on merkki siitä, että vielä pystytään välttämään vamman kroonistuminen oikeilla hoitotoimenpiteillä. Kipukohta löytyy yleensä n. 2-6 cm ylöspäin kantaluun kiinnityskohdasta, josta voi löytyä punoitusta, turvotusta sekä epätasaisia pahkuroita. Akuutissa vaiheessa voi esiintyä myös narinaa akillesjännettä liikuteltaessa. (Barry, Dillingham & McGuire 2002, 226)

Kuntoutus

Akillesjänteen konservatiivisen hoidon ensimmäinen vaihe on rasituksen selvä vähentäminen. Suurin ongelma ja riskitekijä akillesjänteen rasitusvammoissa, on ettei harjoittelua malteta keventää vamman ilmaantuessa. Tämä johtaa helposti vamman kroonistumiseen, jolloin kuntouttaminen ja paluu täysipainoiseen harjoitteluun venyy entistä pidemmäksi. Pahimmillaan hoitamaton akillesjänteen tulehdustila voi myös johtaa akillesjänteen repeämään. Näin entisenä tavoitteellisena urheilijana tiedän, ettei harjoittelun keventäminen ole varsinkaan henkisesti kovin helppoa. Toisaalta taas, jos urheilijalle tehdään selväksi, mitä kuntoutuksen laiminlyöminen tarkoittaa, ei valinta harjoittelun keventämisen kanssa pitäisi olla turhan haastavaa. Akillesjännevammoissa hyviä korvaavia harjoittelumuotoja ovat esimerkiksi uinti, vesijuoksu ja pyöräily (ilman päkiä työntöä). (Appelqvist 2012, 36-37.)

Eksentrinen harjoittelu on jo useampi vuosi sitten todettu tehokkaaksi lihastyöskentelytavaksi vammojen kuntoutuksessa ja miksei myöskin perus punttien kolistelussa. Myös akillesjänteen tendinopatian kuntoutuksessa tämä on todettu tulokselliseksi. Eksentrisessä eli jarruttavassa lihastyössä lihas pystyy tuottamaan enemmän voimaa, joka mahdollistaa suurempien harjoittelukuormien käytön. Lihaskudokseen aiheutuu myös enemmän mikrovaurioita, jonka seurauksena myös hypertrofia on tehokkaampaa verrattuna konsentriseen tai isometriseen harjoitteluun. Eksentrisen harjoittelun venyttävän vaikutuksen on epäilty myös olevan yksi syy sen tehokkuuteen tendinopatiasta kuntoutuessa. (Kauranen 2014, 445-447)

Noniin, nyt on selvillä, että eksentrisiä harjoitteita pitäisi tehdä mutta minkälaisia? Vuonna 2005 tehdyssä Alfredsonin tutkimuksessa, tehtiin akillesjänteen tendinopatiasta kärsiville kilpajuoksijoille 12 viikon harjoitusjakso, jossa tehtiin raskaita eksentrisiä harjoitteita pohjelihaksille. Alfredsonin ohjelma, johon törmäsin melko monessakin aihetta käsittelevässä tutkimuksessa, on kokonaisuudessaan erittäin simppeli. Se koostuu vain kahdesta erilaisesta harjoitteesta, jotka tehdään esimerkiksi portaissa siten, että kantapäät tulevat reilusti reunan yli. Konsentrinen lihastyö eli varpaille nousu tehdään terveellä jallalla ja jarruttava eli konsentrinen alastulo tehdään kuntoutettavalla jalalla. Ensimmäinen harjoite tehdään suoralla jalalla ja toinen polven ollessa noin 45 kulmassa. Tämän avulla saadaan rasitettu kaikkia pohjelihaksen eri osia. Toistomäärät ovat molemmissa 3×15 ja niitä tehdään aamuin illoin, aluksi kehonpainolla mutta loppua kohti painoja nostaen. Tässä ohjelmassa oli myös hieman erilaista se, että kipu oli sallittua harjoitteita tehdessä ja sen ilmaantuminen oli jopa aluksi odotettavaa. Ainut ohje jolloin harjoittelu piti lopettaa oli oikeastaan kuntoutujan toimintakyvyn selvä alentuminen. Myös tulokset tässä tutkimuksessa olivat loistavia, sillä kaikki juoksijat palautuivat 12 viikon jakson aikana entiselle suoritustasollaan eikä ketään tarvinnut operoida.  (Alfredson 2005, 256.)

Viime aikaiset tuoreet tutkimukset ovat myös osoittaneet, että tendinopation kuntoutuksessa tulisi ottaa huomioon myös neuraalisen säätelyyn harjoittaminen, joka tarkoittaisi, että voimaharjoituksia tehtäisiiin jonkun ulkoisen ärsykkeen kuten metronomin tahdissa. Tätä on tutkittu vasta vähän, mutta tulokset ovat olleet kannustavia verrattuna kuntoutujan omalla tahdilla tehtäviin harjoituksiin. (Rio ym. 2016)

Muita itsehoidon keinoja, joita akillesjänteen tulehdustiloissa voi käyttää ovat kantakorotus laittaminen molempiin jalkoihin, joka helpottaa akillesjänteen kuormittumista. Myös tukipohjalliset, kinesioteippaus ja alueen hieronta voivat jossain tapauksissa auttaa, mutta selvää tutkimuksellista näyttöä näiden metodien toimivuudesta ei ole. Kun akillesjänteen tulehdustila on saatu rauhoitettu ja se alkaa kestämään normaalia rasitusta, on ennen täysipainoiseen harjoitteluun palaamista syytä tarkistaa myös mahdolliset jalan virheasennot ja liikemallit. Näiden ollessa kunnossa on myös todennäköistä, ettei vamma tule takaisin heti muutaman lenkin jälkeen. Itse näen akillesjännevammojen suurimpana ongelmana juuri niiden kroonistumisen. Pieni kipuilu akillesjänteen seudulla ei nimittäin välttämättä häiritse vielä niin paljoa, että sen takia malttaisi keventää harjoittelua riittävästi. Aikaisin diagnosoituna ja reagoituna tämäkin vamma on kuitenkin useimmissa tapauksissa täysin hoidettavissa pienellä vaivannäöllä.

 

Lähteet:

Duodecim Terveyskirjasto, 20.9.2017. Kantapääkipu, ”plantaarifaskiitti”. Julkaistu 20.9.2017. Luettu 3.12.2017. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01098

Appelqvist, S. & Orava, S. 2012. Akillesjänteen tendinopatia. Juoksija-lehti 2/2012

Kauranen, K. 2014. Lihas – rakenne, toiminta ja voimaharjoittelu. Tampere: Liikuntatieteellinen Seura ry.

Alfredson, H. 2005. The chronic painful achilles and patellar tendon: research on basic biology and treatment. [Verkkolehtiartikkeli]. Scandinavian journal of medicine & science in sports. 15, 252–259.

Rio,E., Kidgell, D., Moseley, G. L., Gaida, J., Docking, S., Purdam, G., Cook, J. 2016. Tendon neuroplastic training: changing the way we think about tendon rehabilitation: a narrative review. Br J Sports Med 50, 209-215.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!