Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

Ajan lyhyempi historia



Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Fysiikka on kiehtonut minua aina. Lapsesta asti minulla on ollut kova tarve ymmärtää miten kaikki toimii lelut, tietokoneet tai ihmiset. Lukemattomina iltoina olen erehtynyt pohtimaan avaruutta ja universumia, päätyen viettämään unettomia öitä mahdottoman tuntuisten kysymysten äärellä. Miksi elämme? Mitä on avaruuden ulkopuolella? Mistä tulemme ja minne olemme menossa? Olen melko varma, että samaiset kysymykset ovat askarruttanut muutamaa muutakin ihmistä. Nämä taitavat olla melko lailla ihmisluontoa määritteleviä peruskysymyksiä, joita on pohdittu läpi ihmisen lyhyen historian. Steven Hawking toteaa kirjassaan, että saatamme olla sukupolvi, joka onnistuu selvittämään kaiken teorian, tavoite johon fysiikka on jo pitkään tähdännyt. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Ainakin sitä, ettei tulevilla sukupolvilla enää välttämättä ole mahdollisuutta syventyä hämmästelemään mahdottomilta tuntuvia kysymyksiä, vaan kaikki mitä olemme vuosituhannet hämmästelleet, on suoraan luettavista kirjoista, tai miten ja mistä tulevaisuudessa tietoa hankitaankaan.

Arjen töiden ja muiden kiireiden keskeltä on mielettömän helpottavaa karata tieteen maailmaan tutkimaan aika-avaruuden kaareutuvuutta tai yleisen suhteellisuusteorian ongelmia. Omat murheet ja stressi tuntuvat näissä mittakaavoissa mitättömiltä, asiat loksahtavat merkittävästi paremmin suurempaan kontekstiin. On mielenkiintoista huomata elävänsä ison osan elämästään hyvin arkisten ilojen ja surujen keskellä, ajattelematta ollenkaan maailmaa tai luontoa ympärillämme. Saattaa kulua päiviä tai viikkoja ettemme pysähdy ollenkaan hämmästelemään ympäristömme monimuotoisuutta tai elämän ihmeellisyyttä. Hoidamme arkisia askareita useinkin tunteiden ohjaamana, vaikka taustalla on olemassa tieto siitä, että olemme vain biologisia koneita. Koostumme samoista hiukkasista, kuin koko maailma ympärillämme. “Biologinen kone” ajatuksena särähti omaan korvaani, kun ajatus nousi mieleeni ensikertaa. Mutta, vaikka asettelen asian miten haluan, niin tätä totuutta on hankala väistää. Elämä ei ole kaikessa kauneudessaan sen merkittävämpää, kuin mikään muukaan ymmärtämässämme maailmassa. Mutusteltuani tätä aikani, oivalsin että dualistinen mieleni, joka ikään kuin vaihtelee tarpeen mukaan tieteen ja tunteen eri taajuuksilla, on hyvinkin oiva väline pitämään ihmiselämä mielekkäänä. Arjessa kykenen elämään ja unohtamaan täysin oman tieteellisen näkemykseni itsestäni. Pystyn tuntemaan, nauttimaan sekä suremaan puuttumatta oman toimintani mielettömyyteen tai järjen vastaisuuteen, kun taas toisaalta pystyn karkaamaan kaiken tämän yläpuolelle ja antamaan järjelleni mahdollisuuden nähdä elämä ja maailma rationaalisina muuttujina. Uskon että juuri tämä kaksipuolisuus tekee minusta ihmisen. Ihmisen, joka kykenee onnellisuuteen, toisin kuin koneet.

Palatakseni takaisin Ajan lyhyemmän historian ja Hawkingin pariin. Hawking pyrkii haastamaan lukijat ajattelemaan fysiikkaa ja tiedettä ylipäätään uudella tavalla. Moni mieltää tieteen hyvin puuduttavaksi testien tekemiseksi ja raporttien laadinnaksi, ja se kieltämättä on merkittävä osa tiedettä, etenkin toteen näyttämisen saralla. Tärkeämmäksi Hawking nostaa kuitenkin yleisen pohdinnan, hämmästelyn ja kummastelun. Ei Einstein keksinyt suhteellisuusteoriaa tai kvanttifysiikkaa tieteellisellä tutkimisella, hän hämmästeli maailmaa ja järkeili omassa päässään, kuinka asioiden pitää olla ja päätyi kirjoittamaan ajatuksensa ylös. Teoriat on vasta jälkeenpäin todettu hämmästyttävän tarkasti totuutta vastaaviksi. Eräs fysiikan opettajani totesi osuvasti, että fysiikka on parhaimmillaan taiteen, matematiikan ja filosofian yhdistelyä. On uskallettava heittää rohkeasti hullunkin kuuloisia hypoteeseja. Ilman niitä tiede lukkiutuisi paikalleen, ei tiedettäisi mitä tutkia.

Erityisen pettynyt Hawking vaikuttaa olevan Filosofiaan tieteenä, aikanaan niinkin hohdokas ala, jota on voitu pitää tieteiden tieteenä, on taantunut pohtimaan ja tutkimaan lähinnä vain kieltä. Filosofian ongelmaksi on koitunut muiden tieteiden jättiläismäiset harppaukset, joissa filosofien on ollut hankala roikkua mukana. Filosofia on jäänyt näin auttamatta jälkeen, eikä pysty vastaamaan enää tehtäväänsä, kaiken tiedon rakastajana. Tulevaisuuden muutokset ja löydöt, kuitenkin vaativat filosofeja ryhdistäytymään. Päivä jolloin kaiken teoria ratkeaa, tulee muuttamaan maailmaa järisyttävästi. Uskontojen olemassaolo saattaa jäädä tyhjän päälle, kun yhtäkkiä pystymme määrittelemään elämän tarkoituksen sekä vastaamaan muihin alussa esittämiin kysymyksiini. Filosofia saa tällöin järjettömäksi tehtäväkseen määritellä vastaukset kysymyksiin, “Miten tästä eteenpäin?” tai “Miten voimme elää tietoisena kaikesta, maailmassa jossa uteliasuudelle ei välttämättä ole enää vastinetta?” En välttämättä pitäisi ylireagointina etukäteen valmistautua vastaavanlaisiin kysymyksiin.

Suurimmaksi huolekseni nousee tällaisessa maailmassa aiemmin mainitsemani dualismin yhtenäistyminen. Tuleeko minusta jatkuvasti tietoisempi itsestäni, olenko vielä jatkossakin kykeneväinen heittäytymään tunteiden viemäksi vai muutunko väistämättä kylmäkiskoisemmaksi kokoaika rationalistiksi, jolle maailma on vain joukko numeroita ja yhtälöitä. Tällaisessa maailmassa on pelottavan vähän tilaa enää ihmisyydelle ja virheille, tai lähteettömän tuntuiselle onnellisuudelle.

Edessämme on merkittäviä haasteita, joiden selättäminen vaatii vahvaa selkärankaa koko ihmiskunnalta. Osa näistä haasteista on jatkuvasti esillä mediassa, kuten luonnonkatastrofit, ilmaston lämpeneminen tai väestön liika lisääntyminen. Näitä uhkakuvia ei missään nimessä pidä lähteä aliarvioimaan, mutta rinnalle olisi tuotava keskusteluun myös tieteen etenemisen tuomat yhteiskunnalliset haasteet. On surullista havaita, kuinka epämuodikkaaseen asemaan tiede ja tieto on joutunut läntisessä maailmassamme. Tämä suunta on ehdottoman tärkeää saada käännettyä. Vaikka tiede tuokin merkittäviä haasteita tai jopa uhkia, joita pohdin aiemmin, pitäisin erityisen vaarallisena kaikkia pyrkimyksiä estää tiedettä kehittymästä. Saamamme vastaukset saattavat kuulostaa pelottavilta, mutta ne ovat kuitenkin totta. Totuutta, jonka olemassa oloa emme voi millään kiistää. Elämme tällä hetkellä hyvinkin sotaista, epätasa-arvoista sekä epäkestävää aikaa pallollamme, eikä kestä hirvittävän kauaa, että tällä menolla tuhoamme itse itsemme. Tiede ja tulevaisuuden vastaukset voivat hyvinkin ratkaista kaikki nykyiset haasteemme ja luoda tulevaisuudesta merkittävästi menneisyyttä parempaa. Ehtona on vain, että olemme valmiita ottamaan vastaukset vastaan, olivat ne millaisia tahansa.

Aihetunnisteet:
Kommentit
  • Salla Nieminen

    Sinulla on veikeän pohdiskeleva ote kirjoittamiseen! Esseesi oli mukaansatempaava – aivan kuin olisin päässyt pääsi sisälle juoksemaan kilpaa ajatustesi kanssa. Ajatus filosofian taantumisesta tieteenä oli mielenkiintoinen!

    9.2.2018
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close