Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Ajan henki



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Noniin, jälleen on se hetki, kun yritetään opetella jotain talouteen liittyvää. En tiedä miten minulle aina osuu nämä sensaatiohakuiset dokumentit kohdalle, mutta katsoinpa kotimaisen dokumentin nimeltä Ajan henki. Elokuva on kotimaista tuotantoa, mutta elokuvassa vierailee myös ulkomaisia asiantuntijoita mm ekonomisti ja ex-keskuspankkiiri Bernard Lietaer. Elokuva on suomalaisen Zeitgeist-liikkeen keskushahmojen käsialaa ja siis käsittelee yhteyskuntaamme, etenkin taloutta, hyvinkin kriittisesti. Vajaaseen kolmeen tuntiin onkin ahdettu paljon asiaa ja pääteemoina elokuvassa onkin raha, talous, politiikka, energia ja lääkeainebisnes. Kantavina aiheina onkin suhmurointi ja korruptio, sekä nykyisen yhteiskuntamme toiminnan kyvyttömyys kantaa enää hirveän pitkään.

 

Dokumentti onkin alkuun erittäin mielenkiintoinen. Itse valitsin sen juurikin taloudellisesta näkökulmasta johtuen ja itseäni on jo pitkään kiinnostanut päästä jyvälle siitä, miten maailman markkinat oikein toimivatkaan. No tässä dokumentissa se todetaankin, että eihän se toimi, mutta vaihtoehtoisia malleja ei hirveämmin avata. Elokuvan lopusta esitellään viimeinen 40- minuuttia vaihtoehtoista resurssipohjaista talousmallia, jossa on kyllä paljon hyvää, mutta katsojalle tuon toiminnan selkeys jää hieman valjuksi. Itse löydän heidän esittämästään vaihtoehdosta hieman samaa kuin aiemmin käsittelemästäni esseestä jakamistaloudesta. Juuri näihin aspekteihin itse kiinnitin huomiota ja siinä näenkin osan tulevaisuuden ratkaisua. Dokumentissa käytettiin esimerkkinä sitä, kuinka Suomessa on valtava määrä kesämökkejä tyhjillään suurimman osan ajasta, mutta vain harvat pääsevät mökkeilemään. Tässä oli paljon samaa kuin käyttämässäni auto-casessa ja siinä kuinka suurin osa autoista vain seisoo tyhjillään ja näiden resurssien käyttöä voisi helposti tehostaa.

 

Kohukultti?

Dokumentti esitti kovasti väitteitä siitä miten nykyinen talousmallimme ja rahakäytäntömme ovat mätiä. He saattavatkin olla osissa väitteitään oikeassa, mutta jotenkin elokuvasta haiskahti semmoinen ”foliohattu” fiilis. Hetken Zeitgeist-liikkeeseen tutustuttua selvisikin, että heiltä löytyy myös teorioita Jeesuksen yhteydestä aurinkojumalaan ja salaliittoteorioihin 9/11 iskuista, niin tässä vaiheessa viimeistään oma skeptisyyteni nousi elokuvan väitteitä kohtaan. Elokuva silti taustoitti alkuun hyvin nykyistä valuuttajärjestystä ja dollarin entistä sidosta kultaan. Tämä on hyvää yleistietoa ja ensimmäiseen puoleen tuntiin tuleekin loistava lyhyt oppimäärä nykyisen taloustoiminnan perusteista pintapuolisesti.

Suomessa Zeitgeist-liikkeen julkisiin kannattajiin kuuluu myös näyttelijä Riku Nieminen, joka esiintyykin pienessä humoristisessa roolissa dokumentissa. Myös stand up- koomikko Ismo Leikola on pienessä roolissa elokuvassa. Muu muassa Iltalehti kuvaili Riku Niemisen edustamaa Zeitgeist-liikettä ”kohukultiksi”.

Vertauksia

Elokuvassa on myös muutama loistava vertauskuva, jotka saavat hetkeksi ajattelemaan nykymaailmaa kriittisemmin. Esimerkiksi vertaus orjuuteen, josta mainittiin, miten entisajan orjuutta kovasti nykyisin paheksutaan. Ennen orjat tekivät hanttihommia pakosta ja saivat vastineeksi juuri sen verran ruokaa, että selviävät seuraavaan päivään. Nykyään kuitenkin nämä hanttihommat ulkoistetaan kolmansiin maihin ja nämä ”työntekijät” saavat juuri sen verran palkkaa, että selviävät juuri ja juuri seuraavaan päivään. Tässä onkin illuusio vapaudesta, vaikka periaatteessa he ovat yhtä orjia kuin ennen vanhaankin.

Toinen loistava esimerkki oli taloudesta ja tuolileikistä. Koska korko ja velkaantuminen kiertävät taloudessa, mutta koko systeemi on suunniteltu niin, ettei kaikkea velkaa maailmasta tulla ikinä maksamaan, niin aina osuu jonkun kohdalle konkurssi. Tätä verrattiin klassiseen tuolileikkiin, jossa musiikin lakatessa pitää etsiä itselleen istumapaikka, mutta tuoleja on aina liian vähän ja aina joku jää ilman.

 

Resurssipohjainen talous

Resurssipohjaisen talouden mukaan talouden perustana tulisi olla Maan yhteiset resurssit eikä raha. Samalla pyritään jakamaan resurssit mahdollisimman tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Tällä pyritään kestävän kehityksen ylläpitoon. Tässä näen paljon yhtymäkohtia myös kommunismin kanssa, joka on myös todettu jo historian saatossa epäonnistumaan, mutta onko tässä kenties paranneltu versio kommunismista? Myös vahvoja yhtäläisyyksiä jakamistalouteen on havaittavissa. Elokuvassa myös puhuttiin tehokkaista tietokoneista, jotka tulisi ohjelmoida hallinnoimaan maapallon yhteisiä resursseja ja kalkyloimaan niiden käyttöä. Tässä kohtaa viimeistään aloin kaivaa jo omaa foliohattuani esiin keittiön kaapistosta.

 

Loppujen lopuksi itselleni tärkeitä pointteja elokuvassa oli haastaminen. Nykymaailma ei ole sellainen, että se toimisi tasaisesti vielä pitkään ja mielestäni nykykäytännöt on haastettava. Jokaisen ihmisen ja ennen kaikkea päättäjän tulisi haastaa itsensä kriittiseen ajatteluun nykyistä tilaa kohtaan ja mahdollisesti myös toimittava sen mukaan. Itse olen kylläkin sitä mieltä, että maapallolle tekisi ihan hyvää ihmisten sukupuutto ja koko touhu olisi hyvä aloittaa alusta.

 

Lähteitä:

https://www.youtube.com/watch?v=5WyGgvvqLok

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011040513494581_vi.shtml

http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68198-elokuva-arvio-ajan-henki

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close