Kuuntelin äänikirjana Amerikkalaisen Mark Mansonin laatiman self-help opuksen, Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, odottaen jotakin suurta valaistumista. Jotain tästä kuuntelukokemuksesta jäi puuttumaan, vaikka ronski kielenkäyttö ja maanläheiset esimerkit olivatkin hulvattomia. Mansonin ydinsanoma on kuitenkin pohjimmiltaan itsensä johtamisen ytimessä ja hän haluaa herättää ihmiset ajattelemaan ajatteluaan elämästä ja elämässä tärkeistä asioista.

 Paskamainen palautesilmukka?

Erinomainen kyssäri sieltä takaa! Tähän samaan ajatteluun kannusti keskiviikkona Proakatemialla vieraillut lempeä filosofi Esa Saarinen. Tämän kysymyksen voi esittää itselle tai kaverille, kun tulee hetkiä jolloin stressitasot kasvavat ja tuntuu, että jokin asia ei toteudu juuri kuten toivot.

Viimeksi eilen kävin itseni ja tiimikaverini kanssa tämän keskustelun, kun itseaiheutettu esseepaniikki, projektistressi ja pienten asioiden kasaantuminen heikensi meidän suorituskykyämme kaikessa tekemisessämme. On muuten ikävä tunne kun asiat kasaantuvat ja yrität saada yhtä asiaa kerralla hoidettua, ja samaan aikaan muut suoritettavat tehtävät kummittelevat takaraivossa häiriten sen hetken tehtävään keskittymistä.

Manson on lanseerannut nasevan termin nimeltä ”paskamainen palautesilmukka. Suutut itsellesi kun suutuit jostakin, murehdit sitä että murehdit jotakin, ahdistut ahdistumisesta, masennut masentumisesta ja niin edelleen. Omalla kohdallani käytännön esimerkkinä toimi tuo stressin siemen, jonka saapumisesta hämmennyin ja aloin stressata omaa stressiäni. Paskamainen palautesilmukka on valitettavan yleinen ilmiö nykyihmisten keskuudessa ja sitä aiheuttaa muun muassa sosiaalinen media, missä jaetaan vain elämänsä kirkkaimpia hetkiä toisten kadehdittavaksi. ”Elämäni on coolimpaa kuin sinun” -tyyppinen somekenttä on istuttanut ajatusmallin ihmismieliin, minkä mukaan aiemmin mainitut stressi, masennus ja ahdistus ei ole hyväksyttäviä tunteita. (Manson, 1. luku.) Paskamaisen palautesilmukan saa meidän onneksemme oikosulkuun, kun hyväksyy kielteiset tuntemukset. Olo ei aina ole mukava, mutta mitä väliä sillä on? (Manson, 1.luku.)

Mistä kannattaa oikeasti piitata?

Omat elämän arvot nousevat itsestään esiin, kun alat todella pohtimaan, että mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mistä kannattaa piitata edes sen paskan verran. Stressipäissämme pitää onnistua ajattelemaan edes pienen hetken verran kirkkaasti, että mikä on oikeasti tärkeää. Se laukaisi oman vouhotukseni toissa iltana ja pystyin toteamaan tänä syksynä opitun mottoni mukaisesti, että ”ei se niin vakavaa ole, illalla mennään nukkumaan ja aamulla herätään”.

Oikeasti tärkeitä asioita minulle ovat terveys, läheiset ja onnellisuus. Niistä onnellisuus kuuluu Mansonin mustalle listalle, koska sen tavoittelu aiheuttaa paskamaisen palautesilmukan vauhdittamana paljon harmia. Onnellisuudesta olen itse valmis joustamaan ajoittain, mutta en kyllä suostuisi elämään, joka ei olisi pääsääntöisesti onnellista! Terveys ja läheiset ovat niitä asioita, joista todella piittaan. Tuskin pystyn tulevaisuudessa välttämään niihin kohdistuvaa harmia, joten paras olla valmis hyväksymään kielteisiä tunteita. Ehkäpä pian on aika lähteä kyynelten täyteiselle itsetutkimusmatkalle sipulini sisään ja harjoitella hyväksymistä.