Luin kesällä Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens, jossa hän käy läpi koko ihmiskunnan historian. Hän esittelee lukijalle kaikki olemassa olleet ihmislajit, mutta keskittyy ainoana jäljelle jääneeseen, homo sapiensiin. Rakastan sitä, kun olemassa olevia käsityksiä ja uskomuksia uskalletaan rikkoa, ja sen Harari osaa. Kirjana Sapiens on jossain tieteellisen tekstin ja esseen väliltä, jossa Harari yksinkertaistaa asioita usein ja antaa oman mielipiteensä näkyä tekstissään, mutta arvostettuna historioitsijana tiukkaa faktaa on niin roimasti, että tekstin sulattelu otti aikansa. En pitkään tiennyt, mikä olisi se kulma, josta haluaisin kirjasta kirjoittaa. Asiaa oli niin paljon, eikä suoraa yhtymäkohtaa yrittäjän arkeen näkynyt. Mutta päällimmäiseksi jäi mieleeni kuitenkin asia, jota olen jo aikaisemmin pohtinut taiteeni kannalta. Olen näet valokuvannut monia vuosia jo ihmistä luonnossa, dokumentoiden retkeilykulttuuria ja sitä jälkeä, minkä retkeilijä sinne jättää. Vuosia ajattelin, että kuvaan ihmisen ja luonnon suhdetta. Miten ihminen käyttäytyy luonnossa ja miten luonto siihen vastaa. Ajattelin, että koska ihminen operoi jossain ympäristössä, tulee heillä olla jonkunlainen suhde.

Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin olevani väärässä, ja se tunne vain vahvistui, kun Turun yliopiston tutkija Tero Klemola kommentoi punkkien tärkeyttä tässä maailmassa. Kyllä vain, nämä asiat liittyvät toisiinsa.  Katsokaas kun Klemola oli vahvasti sitä mieltä, että punkit ovat turhakkeita tässä maailmassa. Hän argumentoi kantaansa sillä, ettei punkki ole tärkeä osa minkään lajin ravintoketjua, se vain puree ja levittää ikäviä tauteja. Artikkeli nosti monet muut tutkijat takajaloilleen, ja asiasta syntyi mielenkiintoinen keskustelu. Muun muassa Loistutkija Tuomas Aivelo kommentoi, ettei pelkkä ravintoketjun arviointi riitä perusteluksi jonkun lajin roolille ekosysteemissä, ja että tautien levittäminen on tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta.

Samaan aikaan, kun keskustelua käytiin, luin Sapiensia, jossa Harari valottaa homo sapiensin tarinaa. Asiahan on niin, ettei homo sapiens ole lajina kuin noin 200-300 tuhatta vuotta vanha, eikä joidenkin arvioiden mukaan selviä montaa tuhatta vuotta pidemmälle. Toisaalta punkit eli puutiaiset ovat säilyneet lähes muuttumattomina viimeiset 100 miljoonaa vuotta, ja pisimpään eläneet ihmislajitkin elivät lähes 2 miljoonaa vuotta. Ja on mielestäni huvittavaa, että punkkeja voisi syytää heidän levittämistä taudeista samalla, kun ihminen orkestroi kuudennetta sukupuuttoaaltoa planeetalla. En siis koe, että meillä on valtaa arvioida minkään eliön osallisuutta tässä maailmassa. Ehkä me itse olemme turhakkeita, ehkä meillä kaikilla on paikkamme maan päällä. Mutta ihmisillä ja luonnolla ei ole suhdetta, vain ihmisellä on. Emme juuri kontribuoi muiden eliöiden ravintoketjuun, emmekä osallistu rakentavasti ekosysteemien kehitykseen. Tuhoamme ja rajoitamme muiden eläimien elinpiiriä aivan eri tasolla, mitä mitkään petoeläimet tekevät omassa ekosysteemissään. Me olemme riippuvaisia luonnosta, eikä luontoa hetkauta, vaikka ihmiset kuolisivat sukupuuttoon. Uskallan jopa väittää, että monet lajit olisivat siitä kiitollisia.

Olen myös seurannut reilu vuosi sitten alkanutta draamaa koskien Jim Carreyta. Otsikot suorastaan hekumoivat siitä, kuinka Jim on seonnut. En mene tässä esseessä enempää siihen aiheeseen, mutta nostan lauseen, jonka hän sanoi muotitapahtuman haastattelussa: ”Here’s the thing, it’s not our world… we don’t matter.” Ja hän on oikeassa. Ihminen on erikoinen eläin, koska se tuppaa käsittelemään kaikkea ympärillään itsensä kautta. Filosofiassa tätä kutsutaan antroposentrisyydeksi. Se on näkökulma, jonka mukaan ihminen on maailman keskipiste, ja ihminen kokee ympäröivän maailman vain itsensä ja ihmisyyden kautta. Vain ihmisellä on itseisarvo, ja kaikella muulla on välinearvo, koska kaikki muu on tarkoitettu meitä varten. Minä, minun, me, meidän. Haluamme tuntea itsemme tärkeiksi, emme ainoastaan ihmisten ympärillä, mutta myös muiden eliölajien. Valloitamme, hallitsemme ja käytämme kaikkea ympärillämme, koska se on ihmisen oikeus ja tehtävä. Ja tunnistan tämän myös osittain itsessänikin, koska niin on opetettu. Antroposentrismin rinnalla puhutaan toisesta näkökulmasta, biosentrisyydestä, jonka mukaan kaikki elämä on yhtä arvokasta. Kuulostaa ehkä ituhippeilyltä, mutta voin myös samaistua siihen. Mielestäni luonnolla on ja pitää olla itseisarvoa.

“World outside” – Konsta Linkola 2018

Osittain antroposentrisyys johtuu ehkä juuri siitä syystä, miksi sapiens on ainoa jäljellejäänyt ihmislaji: äly. Homo sapiens on latinaa ja tarkoittaa viisasta ihmistä. Viisaus vei ihmiset pitkälle, mutta koituu todennäköisesti myös hänen kohtalokseensa. Hararin Sapiensia lukiessa ei voi olla ajattelematta, että meidän pakonomainen tarve kehittyä ja mennä eteenpäin ei voi olla kestävää. Emme lajina ikinä tyydy nykyiseen olotilaan, vaan olemme niin älykkäitä, että haluamme mennä vielä pidemmälle. Joidenkin tutkijoiden mukaan osasyy nykyiseen antroposentrisyyteen voi olla myös raamattu, joka selvästi käskee ihmistä levittymään kaikkialle maan päällä ja hallita sitä. Osasyy voi myös olla agrikulttuuri. Kun ihminen alkoi hallitsemaan ja viljellä maata noin 12 000 vuotta sitten, syntyi myös käsite ”minun maa”. Tämä on mielestäni yhtä mullistavaa kuin itse ruoantuotannon ja asutuksen muuttuminen. Koskaan ennen ei maata omistettu, ja nyt sinä saatat omistaa kasan multaa, jonka ympärille voit nostaa aidan. Monet Amerikan alkuperäiskansat elävät yhä niin, etteivät he koe omistavansa maata, he vain käyttävät sitä. Ja onhan se hurjaa meillä Suomessakin. Ajatus siitä, että minä voin omistaa jotain, mikä ei ollut tarkoitettu omistettavaksi alun perinkään. Heimosotia on toki käyty ennen viljelykulttuurin alkua, mutta maan omistaminen loi pohjan myös valtioiden synnylle, jotka ovat taistelleet toistensa maista läpi historian. Ja vaikka omistaisitkin tontin, on se jonkun valtion alueella, ja valtion lait määrittelevät, mitä saat ja mitä et saa tehdä tontilla.

Mitä tästä kaikesta pitäisi siis päätellä? En tiedä. Oravanpyörä on liikkeellä, enkä tiedä voiko siitä todella päästä irti. Ehkä Hararin kirja Homo Deus, joka on jatko-osa Sapiensille, antaa siihen vihjeitä. Mutta ymmärrän kuvaamaani aihetta nyt ainakin paremmin. Voitte seurata kuvasarjan ”Presence” nykytilaa ja edistymistä verkkosivuillani www.konstalinkola.com.

Lähteet:
Yuval Noah Harari: Sapiens
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005687614.html

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005424826.html

https://www.youtube.com/watch?v=-JmNKGfFj7w&t=

https://en.wikipedia.org/wiki/Homo

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/jo-dinosaurukset-karsivat-punkeista-100-miljoonaa-vuotta-vanha-syopalainen-loytyi

https://filosofia.fi/node/4980