Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Olenko minä se idiootti?



Kirjoittanut: Linda Kivialho - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

 

JOHDANTO

 

Proakatemian pajojen yössä Massive piti pajan kirjasta Idiootit ympärilläni, jonka on kirjoittanut Thomas Erikson. Kirjassa ihmiset on jaettu väreihin toimintatapojen perusteella ja niitä on kuvattu erilaisten havainnollistavien esimerkkien kautta.

 

Olen kokenut hyvin vaikeaksi luokitella itseäni mihinkään väriin, sillä toimintatapani vaihtelee tarpeen mukaan niin paljon. Olen saanut myös paljon erilaisia näkemyksiä ja kommentteja ihmisiltä siitä, mikä väri heidän mielestään olen. Se vaihtelee hyvin radikaalisti ihmisten kesken. Toiset näkevät minut punaisena, toiset sinisenä, toiset keltaisena ja toiset vihreänä. Spektri on sen verran laaja, sillä se sisältää selkeästi kaikki värit, eikä mikään nouse mielipiteissä ylitse muiden. Minulla on teoria tästä, miten värit omalla kohdallani menevät, ja miksi.

 

PUNAINEN

 

Usein, kun ihmiset eivät tunne minua oikeastaan lainkaan, vaan näkevät minut tekemässä jotain tai viilettämässä ympäriinsä, niin sanotusti asiakeskeisenä hoitamassa tarpeellisia juttuja, minua pidetään punaisena. Olen tehokas, lyhytsanainen ja keskityn toimintojen suorittamiseen. Minulle on helppoa olla johtavassa asemassa ja pitää langat käsissäni. En välttämättä niissä tilanteissa välitä hienotunteisuudesta, vaan sanon asian hyvin suoraan saadakseni asiat toimimaan.

 

Tällainen toimintamalli on seurausta tapahtumatuotannosta, jota olen tehnyt jo lähes kymmenen vuotta. Sitä voisi oikeastaan verrata hyvin paljon ravintolamaailmaan, sillä työn hektisyys ja nopeita päätöksiä vaativat tilanteet eivät anna tilaa pitkälle pohdinnalle tai ihmisläheiselle käyttäytymiselle. Tietysti jälkeenpäin asioista on hyvä puhua ja käydä läpi, jos jotain on jäänyt hampaankoloon. Tehokkuus ja nykyhetki ovat kuitenkin äärimmäisen korostuneita asioita isojen tapahtumien järjestämisen kannalta. Tämä kuitenkin koskee oikeastaan vain sitä hetkeä, kun tapahtuma on käynnissä tai juuri alkamassa. Kuukausien esivalmistelut hoidetaan hyvinkin eri tavalla. Erityisesti vapaaehtoistapahtumissa on hyvin tärkeää pysytä motivoimaan ihmisiä heidän omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan, eikä silloin asiakeskeisyys ole toimiva, vaan täytyy ehdottomasti olla ihmiskeskeinen.

 

Esimerkkinä viimeisestä Tiimidiilistä voisin kertoa sen, että komensin tiimiläistäni hyvin suoraan sille paikalle, johon hän kuului minun nähdäkseni, mutta ei se minusta tuntunut hyvältä edes siinä tilanteessa. Tein kuitenkin sen, mitä täytyi, sillä se vain oli välttämätöntä suorituksen kannalta. Jälkeenpäin kuitenkin kysyin, loukkaantuiko tiimiläiseni ja keskustelimme asian halki.

 

KELTAINEN

 

Jos minun kanssani on viettänyt hieman enemmän aikaa, ajattelee helposti minun olevan keltainen. Käyttäydyn hyvin ihmiskeskeisesti ja tuon positiivisuutta parhaani mukaan ympäristööni. Koen tärkeäksi, että kaikki otetaan mukaan, eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Olen valmis myös näkemään melko paljon vaivaa sen eteen, että se tapahtuu. Monet pitävät minua käytökseni perusteella ekstroverttina, sillä olen usein kiinnostunut ihmisistä, mutta todellisuudessa tarvitsen paljon omaa aikaa latautumiseen ja olen melko selkeä introvertti hyvistä sosiaalisista taidoista huolimatta.

 

Ollessani viime syksynä tiimini business leader, käytin paljon aikaa siihen, että varmistin, että kaikki tulevat osaksi tiimiä. Minulla on koulukiusaus-tausta, joka vaikuttaa hyvin paljon siihen, etten lähtökohtaisestikaan halua ihmisten saavan sellaisia tunnekokemuksia, joissa heidät on jätetty ulkopuolelle. Mutta, tämä ei ole minulle luontainen tapa toimia, vaan arvovalinta. Se myös liittyy ennenkaikkea siihen, mikä on kannattavaa.

 

Keltaisen piirteet ovat sellaisia, joita olen harjoitellut vuosien ajan. Impulsiivisuus on mielestäni taito, joka yksinkertaisesti tekee elämästä rikkaampaa ja tuo siihen lisäulottuvuuksia. Nopeat reaktiot ovat myös hyvin pitkälle opittuja, sillä siihen liittyy enemmänkin rohkeus ja kyky tuoda itsensä tähän maailmaan. Olen myös enemmän matemaattinen ja looginen, kuin luova, mutta luovuus on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista ihmisyydestä, jonka vuoksi olen panostanut siihen kykynä niin paljon. Iloisuus, optimistuus ja innostaminen taas ovat oleellisia tiimitoiminnassa, sillä tiimi toimii parhaiten, kun ilmapiiri on kannustava ja ihmiset nähdään positiivisesti ja niitä piirteitä vahvistetaan.

 

VIHREÄ

 

Joitakin vuosia sitten isosiskoni luki Idiootit ympärilläni -kirjan. Hän laittoi minulle siitä kuvia ja oli täysin varma, että minä olen vihreä. Ymmärrän miksi hän ajattelee niin, mutta en pysty yhdistämään moniakaan piirteitä itseeni tästä väristä. Ystävien keskuudessa toimintani on melko rauhallista, olen hyvä kuuntelija ja pyrin luomaan ratkaisuja konfliktien sijaan. Vihreälle ominaista on rauhallinen reagointi, konfliktien ja muutoksen välttely ja toisten tukeminen. Vihreät ovat ystävällisiä ja lojaaleja.

 

Olen valinnut olla ihmiskeskeinen, sillä pidän ihmisiä keskeisenä resurssina elämässäni. Pitkät, vuosia kestävät ihmissuhteet ovat parhaita, ja siksi olen valmis panostamaan niihin. Valitsen tarkkaan ne ihmiset, jotka otan lähipiiriini. Olen vähän sellainen, että kun kerran jonkun ihmisen valitsen, en muuta mieltäni olosuhteista tai tilanteista riippumatta.

 

Toinen syy, miksi minua pidetään vihreänä, on suhtautumiseni muiden auttamiseen. Näen maailman täynnä tilanteita, joissa voin olla avuksi. Tämä on kuitenkin mielestäni enemmän järkevä valinta, kuin mikään sisäsyntyinen toiminta. Muiden auttaminen on kuin laittaisi rahaa meidän kaikkien yhteiseen pankkiin, sillä ihmiset, joilla on enemmän, antavat myös enemmän.

 

SININEN

 

Ihmiset, jotka ovat tunteneet minut hyvin pitkään ja nähneet erilaisia vaiheita elämässäni hyvin läheltä, pitävät minua pohjimmiltaan melko sinisenä tyyppinä. Olen hyvin analyyttinen ja looginen, ja perustan kaiken toimintani aina johonkin loogiseen valintaan. Jokainen merkityksellinen valinta, jonka teen, on mietitty joka ikiseltä aspektilta, jonka olen vain keksinyt. Minulle on myös hyvin tärkeää, että jokainen mielipiteeni on faktapohjainen, eikä tuulesta temmattu. En myöskään yhtään arvosta mutuilua, vaan pidän sitä täysin turhana.

 

Sininen on melko hidas, järjestelmällinen ja etäinen. Loogisuus ja analyyttisyys ovat suoraan yhteydessä pyrkimykseen objektiivisuudesta. Perfektionismi on yksi heikkouksistani, sillä se on ajanut minua myös olemaan taipuvainen burn outteihin. Olen myös melko armoton itselleni, ja olenkin sitä piirrettä yrittänyt pehmentää vuosien ajan. Myös tarpeeni analysoida joka ikinen näkökulma tuottaa vähän haasteita arkielämässä, ja olenkin sen tasapainoksi pyrkinyt kehittämään intuitiivista päätöksentekoa.

 

En kuitenkaan omaa moniakaan sinisen piirteitä. En tosiaankaan ole korrekti, enkä edes kovin varovainen tai vaatimaton, kunnollisesta puhumattakaan. Monet siniset ihmiset pitävät minua aivan mahdottomana, ja usein he ärsyyntyvät suunnattomasti vallattomasta käytöksestäni. Pidän yksityiskohtia tärkeänä, mutta ajattelen myös pirun asuvan niissä; liika takertuminen mihin tahansa vie väärälle raiteelle.

 

PÄÄTELMÄ

 

Toimintamallini ovat suoraan kytköksissä siihen, mikä tavoitteeni tilanteessa on. Voin vaihtaa roolia lennosta sen mukaan, mitä vaikka tiimini tarvitsee minun olevan. Tietysti kaikki nämä värit ovat vain toimintamalleja, eivätkä ne välttämättä ole sidoksissa ihmisen persoonaan. Usein viestin ihmisille sen mukaan, miten he viestivät, sillä viestintä on aina ollut minulle hyvin vaikeaa. Ajattelen, että jos minä olen viestin lähettäjä, on se minun vastuullani, meneekö viesti perille. Haluan myös ehdottomasti tulla ymmärretyksi, sillä se on melko välttämätöntä missä tahansa aidossa vuorovaikutuksessa.

 

En vieläkään tiedä, mikä väri olen, ja kirjan mukaan ollessasi kaikkia värejä, olet psykopaatti. Aloitinkin juuri saman kirjailijan kirjan Psykopaatit ympärilläni.

Kommentoi