Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Johtajien erilaisuudet



Kirjoittanut: Jyri Lempinen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Ihmisjohtaja

 

Ihmisjohtamisella tarkoitetaan johtajaa, joka keskittyy enemmän ihmisten selviämiseen ja motivoimiseen. Ihmisjohtaja tuntee omat pelaajansa strategia paremmin ja hän huomaa psyykkiset ominaisuudet pelaajissa selvemmin. Hän pitää kiinni ihmisen hyvinvoinnista ja kannustamisesta. Ihmisille jaetaan omia ajatuksia, millä pyritään toivottuun lopputulokseen. Oli kysymys sitten urheilusta, kuten Dettman kirjassaan kertoo, tai yrityksestä.

Ihmisjohtaja etsii ihmisistä erilaisuuksia ja oppii ymmärtämään heitä. Erilaisuuden ymmärtämisen tärkeys löytyy, siitä miten voidaan hyödyntää erilaisuutta työympäristön ja toimintamallien kehittämisessä. Tarkoituksena on löytää sellaiset menetelmät, millä ihmisistä saadaan irti mahdollisimman paljon kuitenkaan kuormittamatta heitä liikaa. Esimerkiksi yksi voi olla hyvinkin tuottelias ilta-aikaan, kun taas joku saattaa nauttia aamun rauhallisesta tunnelmasta ja saada eniten aikaan tuona aikana.

Alaisen osallistaminen päätöksen tekoon vaikuttaa myös hänen motivaatioon tehdä työtä. Hän on saanut itse päättää mihin suuntaan asiaa on sopiva viedä. Näin ollen Itsensä asettaminen alempaan asemaan tai hyvin lähelle alaisen asemaa, mahdollistaa vaatia enemmän häneltä. Kannattaa myös antaa itsestään henkilökohtaisempia asioita julki ja jutella hieman luottamuksellisimmista

 

Strategiajohtaja

 

Strategiajohtaja keskittyy yrityksen näkökulmasta toimintamalleihin ja rakentaa niitä omien havaintojen kautta. Hän käyttää hyväkseen enemmän numeroita ja valitsee kaikkia koskevia toimintamalleja noudatettavaksi. Strategiajohtaja hyödyntää vähemmän ihmistuntemusta ja keskittyy kokonaisvaltaisten prosessien rakentamiseen, mikä soveltuu mahdollisimman monelle, mutta ei kaikille. Prosessien rakentaminen on näin ollen nopeampaa, mutta saattaa aiheuttaa närää tiimin sisällä ja vaikuttaa tiimiin negatiivisesti tiimin sisältä.

Strategi on useimmin alaisilleen huomattavasti etäisempi ja ei anna itsestään enempää työyhteisölle, kuin tarvittavan. Strategiin luotetaan, kunhan asiat luonnistuvat ja kaikki menevät niin kuin elokuvissa, mutta siinä vaiheessa, kun ongelmia tulee hän saa vähemmän ymmärrystä työyhteisöltä hänen etäisyytensä vuoksi.

 

Strategi tekee päätökset usein itse ja haluaa pitää narut mielellään omissa käsissään. Hänellä on tiimissä yksittäisiä luottohenkilöitä kenen ammattitaitoon hän luottaa ja jättää muut huomiotta. Pidänkin puhdasta strategiajohtamista työpaikan kehityksen kannalta epäedullisena tapana johtaa. Toimintamalleihin sopimattomien yksilöiden aiheuttaman raot tuovat työyhteisöön negatiivisia ajatuksia, mitkä ajan myötä tulehduttavat tiimiä.

 

Johtamistyylejä kannattaa yhdistellä

 

Molemmissa johtajissa on hyvät ja huonot puolensa, joten on sopivaa hallita molemmista tyyleistä joitakin osa-alueita. Esimerkiksi toimintamallia kehitettäessä on mahdollista huomioida työyhteisöä ottamalla heidät koko kehitysprosessiin. Voit Strategin ominaisuudessa rakentaa ohjeen, mitä yhteisössä noudatetaan ja kerätä siitä jatkuvasti mielipiteitä ja parannusehdotuksia. He ovat myös haluttomia taistelemaan uusi toimintatapoja vastaan, kun saavat osallistua kehittämiseen.

 

On luonnollista kysyä ihmiseltä: mitä kuuluu? Vastaukseksi saatat saada – Ihan hyvin. Vanhan kysymistavan muuttamista voisi harkita, kun haluat oikeasti tietää, kuinka ihmiset oikeasti ajattelevat ja voivat arkielämässä. Tällä tavalla haluat tietää oikeasti, miten asiat ihmisellä ovat ja tavallaan odotat heidän vastaavan kattavammin, mitä esimerkiksi he ovat tehneet viikonloppuna ja vapaa-ajallaan.

 

Yhteen asiaan keskittyminen

 

Arjen keskellä tuntuu, että on sata tai enemmän asioita mielessä ja haluat keskittyä moneen asiaan kerralla, jotta ne edistyvät. Joku saattaa sanoa, että multitasking on todella tehokasta ja pröystäilee sillä, miten on niin monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Todellisuudessa ihmisen aivotoiminta on tehokkaimmillaan, kun keskitytään ainoastaan yhteen asiaan. Ajattelusta ei tällöin tule katkonaista ja aivojen on mahdollista päästä flow-tilaan.

 

Kirjoittaminen on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten flow-tila on helppoa rikkoa. Nykyään sammutan wi-fi -yhteyden kokonaan esseen kirjoittamisen ajaksi. Aluksi kerään netistä ainoastaan artikkelit, mitkä näen hyödyllisiksi omassa esseessäni. Tämän jälkeen on mahdollista keskittyä ainoastaan kirjoittamiseen. Tämän aloitettuani hetken ahdistuin asiasta, jolloin en voi olla yhteydessä nettiin ja chatteihin vaikka tietokone edessä onkin, mutta nykyään olo on suorastaan voimaannuttava. Ei enää turhia selailuja ylimääräisillä nettisivuilla ja olen onnistunut säästämään aikaa huomattavasti saavuttamalla flow-tilan.

 

Suomalainen sisu!

 

Suomalainen sisu on monelle tuttu asia, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa. Mielestäni sisu on sitä, että noustessa jyrkkää mäkeä ylös, kun olet aivan luhistumaisillasi, pystyt ponnistamaan itsestäsi vielä hieman enemmän irti. Sisu on katoava luonnonvara. Ihmiset eivät perusta tekemistään sisukkuuteen ja menevät mielellään rimaa hipoen asioissa eteenpäin. Riittävä panostus asian eteen on hyväksyttävää, mutta itsensä puskeminen parempaa lopputulokseen antaa menestykselle paremman perustan. Tee asiat muita paremmin ja onnistut tehtävässä todennäköisesti odottamallasi tavalla. Tässä tarvitaan sitä kuuluisaa sisua.

Työelämässä ja opiskelussa on monia asioita, mitkä eivät välttämättä ole niitä kaikista mieluisimpia asioita ja tuottavat normaalia enemmän päänvaivaa ja energiaa. On totta, että jatkuva epämukavuusalueen tutkiskelu vie enemmän energiaa. Tiimissämme on valmiiksi paljon osaamista ja useita taitoja, mitä voi tehdä suoritusasteella. Suorittamisessa huomataan, että viimeinen silaus jää tekemättä. Negatiivisten asioiden läpikäyntiä kannattaisi vähentää ja jättää ne mainittaviksi asioiksi ja keskittyä nykyisen tilan parantamiseen positiivisten asioiden kautta.

 

Mitä tiimi voisi kokeilla

 

Tiimin rikkaus on tietysti ihmisissä ja erilaisuudessa. Keskusteluissa huomaa, kuinka jokainen käsittelee eri tavalla toista. Haluaisin yhdistää BL roolin tiimissä Strategiin ja Ihmisjohtajaan. Todennäköisesti tämä kombinaatio toimisi parhaiten. Toisilleen tasavertaiset ”johtajat” keskustelevat ja tuovat näkökulmat molempien ihmistyyppien puolesta. Toinen keskittyy johtamaan ihmisiä ja toinen keskittyy strategille ominaisiin asioihin, kuten prosessien luomiseen ja rakentamiseen. Tässä kuitenkin Ihmisjohtaja antaisi oman arvioinnin, siitä muistettiinko ottaa riittävästi persoonallisuuksia huomioon.

Kommentoi